Kansanedustajien sopeutumiseläkkeet on nyt hoidettu toriparlamenttien vaatimalle tasolle ja pian katseet siirtynevät kohti seuraavaa koettua hillotolppaa. Eräs aito epäkohta, joka on jo pitkään ollut pahasti iltapäivälehtien mukavuusalueen ulkopuolella, mutta joka oikeasti ja aidosti vaivaa valtakunnanpolitiikan ylimpien rakenteiden uskottavuutta, on ministereiden palkkioiden taso.
Siis juuri niiden samojen ministereiden, jotka johtavat useiden miljardien euron ministeriöitä, ovat ministerivastuulain tarkoittamalla tavalla vastuussa toiminnastaan, tekevät tolkuttoman pitkiä päiviä ja jotka harva se päivä roikkuvat lööppien julkisessa hirressä.
Valtioneuvoston jäsenen kuukausipalkkio on tällä hetkellä 9[nbsp]287 euroa. Palkkion taso olisi ehkä tuhat euroa korkeampi, jos sitä olisi viime vuosina kuoppakorotettu entiseen tapaan vaalikausien alussa – tai edes annettu nousta ihan sen yleisen ansiotasonousun mukaisesti.
Näin ei kuitenkaan ole tapahtunut. Päinvastoin ministerit ovat itse laskeneet omien palkkioidensa tasoa sekä 2011 että 2015.
Perusteluna käytettiin halua osoittaa hyvää esimerkkiä, halua kantaa oma kortensa kekoon, kun valtion budjettia on leikattu. Ministeripalkkioiden laskusta syntynyt säästö on ollut suunnilleen toistasataatuhatta euroa vuodessa. Pelkkä pisara meressä siis. Ja miten kävi sen mallisuorituksen kanssa? Onko joku muu ammattiryhmä noudattanut ministereiden esimerkkiä laskemalla kuukausipalkkaansa? Ei tietenkään.
Ministerien palkkionalennus on siis ollut yhtä tyhjän kanssa, itse asiassa silkkaa populismia. Jäljelle jää tunne, että ministerit häpesivät jotain tai sitten kokivat olleensa ylimaksettuja. Sitä he todellakaan eivät olleet, eikä ainakaan nyt. Tänään olemme näet tilanteessa, jossa täyden vastuun kantavat ministerit ovat joutuneet itse kaivamaansa ansiokuoppaan, jonka epäloogisuudella ei ole päätä eikä häntää.
Vai miltä tämä kuulostaa: ministerin poliittinen valtiosihteeri, siis käsin poimittu alainen, ansaitsee tänään 9[nbsp]655 euroa kuukaudessa. Eroa esimieheen on 368 euroa – mutta väärään suuntaan. Alainen ansaitsee enemmän kuin esimiehensä.
Ministeriöiden kansliapäälliköt tienaavat yleensä 11[nbsp]717 euroa, paitsi valtioneuvoston kansliassa, työ- ja elinkeinoministeriössä ja valtiovarainministeriössä, joissa taso on 12[nbsp]548-13[nbsp]087 euroa kuukaudessa. Eroa ministeriin siis plus 2[nbsp]430-3[nbsp]800 euroa – mutta virkamiehen hyväksi. No, otetaan vielä vertailuun itse pääministeri. Hänen palkkionsa on 11[nbsp]142 euroa kuukaudessa. Sekin häviää minkä tahansa ministeriön ykkösvirkamiehelle – ja kaiken kukkuraksi yli 1[nbsp]400 eurolla pääministerin omalle valtiosihteerille.
Eikä tässä vielä kaikki: ministeriöissä on kansliapäällikön alaisuudessa osastopäällikköjä, ylijohtajia, joiden lukumäärä vaihtelee. Heidän keskipalkkansa on kuitenkin keskimäärin 9[nbsp]614 euroa kuukaudessa. Myös ministeriöiden kakkoset peittoavat koko talon johtajan eli ministerin sadoilla euroilla!
Tässä vaiheessa oikeutettu repliikki kuuluu, että ministeri on samalla usein myös istuva kansanedustaja. Tällöin hän saa ministerinä ollessaan puolet edustajan palkkiosta ja kulukorvauksesta, mikä nostaa kokonaisansion yli 13000 euroon. Tämä summa on jo nipin napin kilpailukykyinen huippuvirkamiehiin nähden.
Mutta aina ministeri ei ole samalla kansanedustaja. Ainakin Carl Haglund, Laura Räty, Antti Rinne, Heidi Hautala, Jari Koskinen ja Alexander Stubb ovat viime vuosina olleet yhdessä vaiheessa pelkkiä ministereitä ja heidän palkkionsa tuhansia euroa alaistensa alapuolella.
Tuntuuko tämä järkevältä? Ei todellakaan.
Politiikassa ei tietenkään olla rahan takia. Jos raha ratkaisee, pitää hakeutua muualle. Politiikka on kuitenkin entistäkin vaativampi laji. Siksi on nimenomaan politiikan ja koko poliittisen järjestelmän arvostuksen kannalta välttämätöntä, että vastuu ja kompensaatio kulkevat käsi kädessä.
Tänään valtioneuvoston jäsenten ansiotaso laahaa kiusallisella tavalla perässä. Asian esille ottaminen on tietysti vallitsevassa klikkimediailmapiirissä varsin epäterveellistä. Pianisti ammutaan.
Politiikan nyt jättävänä rohkenen kuitenkin ehdottaa, että seuraaviin hallitusneuvotteluihin osallistuvat puolueet sopivat ministereiden palkkioiden 30 prosentin kuoppakorotuksesta. Näin maamme poliittisen työn varsinaiset sankarit, jotka ensi töikseen ryhtyvät keväällä johtamaan paitsi uutta hallitusta ja omia ministeriöitään myös Suomen vaativaa EU-puheenjohtajuutta, pääsevät ansioissaan edes oman organisaationsa palkkaykköseksi, ohi kansliapäällikön.
Se ei olisi päivääkään liian aikaisin.
Kirjoittaja oli ministerinä yhteensä 2013 päivää vuosina 2007-12.
