Verkkouutiset

”Miksi keskustalle ei käy alueiden tarpeet huomioiva sote?”

Kokoomuksen varapuheenjohtaja ihmettelee, miksi keskustalle ei käy alueista lähtevä sote-uudistus.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Opetusministeri, kokoomuksen varapuheenjohtaja Sanni Grahn-Laasosen mukaan kokoomukselle tärkeintä on saada ihmiset jonoista hoitoon, ei rakentaa uutta hallintoa.

– Sote-uudistuksesta pitää oppia. Suomessa ongelma on, että lääkäriin ei pääse ja terveyserot kasvavat. Ei siihen auta ylimääräinen hallinto tai uudet vaalit. Viimeisinkin sote-uudistuksen yritys kaatui viime kädessä siihen, että keskustalle rakas maakuntahallinto ja sen tarpeeton paisuttaminen ei mahtunut perustuslain raameihin, Grahn-Laasonen muistuttaa perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikkoa (kesk.), joka arvosteli kokoomuksen keskiviikkona julkistamaa sote-mallia.

– Jotta ihmiset saadaan jonoista hoitoon, meidän on vapautettava se kaikki hyvä työ, mitä kaupungeissa ja kunnissa tehdään jo nyt. Oulun kaupunki ilmoitti tänään käynnistävänsä sote-palveluiden uudistustyön kaupunkivetoisesti. Tämä ja monet muut jo käynnistyneet hyvät hankkeet ovat osoitus siitä, että alueilla kyllä tiedetään, millainen palveluiden järjestämistapa on niille itselleen paras, Grahn-Laasonen jatkaa

Hänen mukaansa kokoomuksen ratkaisu mahdollistaa erilaisten, alueiden tarpeista ja lähtökohdista kumpuavien vaihtoehtojen toteuttamisen.

– Kokoomuksen sote-linjaukset mahdollistavat myös sen, että jo olemassa olevat yhteistyömallit saavat jatkua. Kun keskitytään palveluiden saatavuuden ja laadun parantamiseen, eikä vain hallintomalleihin, edetään Grahn-Laasosen mukaan heti parempaan suuntaan.

– Suomi on hyvin erilainen eri puolilla maata, jo väestöpohjansakin tähden. Kaupunkien ja kuntien omista tarpeista ja lähtökohdista etenevä sote-ratkaisu on paras tae sille, että kaikkialle Suomeen saadaan toimivat ja hyvät palvelut, kokoomuksen varapuheenjohtaja sanoo.

Vahva ratkaisu koko Suomelle saadaan Grahn-Laasosen mukaan parhaiten syntymään, kun kuullaan eri alueiden tarpeita ja kannustetaan kaupungit ja kunnat tiiviiseen yhteistyöhön.

– Toisilla alueilla maakuntapohjainen ratkaisu toimii jo nyt hyvin. Annetaan sille lupa toimia jatkossakin. Toisaalta kentällä moni kunta on huolissaan myös siitä, että maakuntamallin myötä oma päätösvalta katoaisi heikkenisi merkittävästi, hän toteaa.

Keskustan Annika Saarikon mielestä ”kokoomuksen mukaan sosiaali- ja terveyspalveluille ei käytännössä tarvitse tehdä yhtään mitään”.

– Yhdenvertaiset sote-palvelut ihmisen asuinpaikasta riippumatta ovat syy sille, miksi valtakunnallinen sote-uudistus tarvitaan. Tästä tavoitteesta kokoomus on nyt luopumassa. Kokoomuksen sote-malli ei anna vastauksia sote-palveluiden keskeisimpiin haasteisiin: suurimmalta osasta kuntia alkavat rahat loppua alati kasvavien sote-menopaineiden takia ja kunnilla on vaikeuksia palkata lääkäreitä ja hoitajia. Kokoomuksen esittelemässä mallissa sosiaali- ja terveydenhuolto jatkuisi erikoissairaanhoitovetoisena, Saarikko tulkitsi.

Saarikon mielestä kokoomuksen malli tarkoittaisi mitä todennäköisimmin lisää kuntayhtymiä ja muita hallintohimmeleitä entisten päälle.

– Keskustan ratkaisussa hallinto sen sijaan vähenee, kun kuntayhtymien ja muiden palvelujen nykyisten noin 400 järjestäjän tilalle tulee 18 maakuntaa. Kokonaisverotus ei nouse, hän vakuuttaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)