Suomalainen yhteiskunta on hyvinvointiyhteiskunta. Se perustuu ajatukselle, että kansalaisille taataan korkea elintaso ja hyvin järjestetty sosiaaliturva. Parhaimmillaan se on myös järjestelmä, joka mahdollistaa sosiaalisen ja ekonomisen nousun yksilön lähtötasosta huolimatta. Kaikki lähtevät siis samalta viivalta – ainakin lähtökohtaisesti.
Vaikka kaikki lähtevätkin samalta viivalta, ei hyvinvointivaltion tehtävä ole taata, että kaikki tulevat maaliin samaan aikaan. Mielestäni tämä on sääntö tai periaate, joka kaikista radikaalimmin erottaa esimerkiksi Suomessa vasemmiston oikeistosta. Ero on siinä, että oikeiston Suomessa saa myös menestyä eikä siitä rangaista – tämä näkyy kaikista selvimmin esimerkiksi verotuksessa tai suhtautumisesta ihmisen vapauksiin ja vastuuseen.
Minun Suomessani saa yrittää ja menestyä. Olen itse kasvanut perheessä, jossa suurin osa kotitalouteen tulevista varoista on koostunut tulonsiirroista. Vaikka vanhemmilleni koulutus ei koskaan ole ollut tärkein prioriteetti, on minulla kuitenkin ollut Suomessa mahdollisuus ilmaiseen ja kattavaan koulutukseen ja varhaiskasvatukseen. Koen, että oma tarinani on esimerkki siitä, että syntyessäni Suomeen minulle on annettu mahdollisuus aloittaa muiden samanikäisten ihmisten kanssa samalta viivalta erilaisista sosiaalisista ja taloudellisista lähtökohdista huolimatta. Olen itse tehnyt valinnan jatkaa peruskoulun jälkeen lukioon ja edelleen reilun vuoden päästä yliopistoon.
Älkää siis ymmärtäkö minua väärin. En missään tapauksessa koe, että Suomen pitäisi luopua tulonsiirroista. Jotain menee kuitenkin pieleen, jos kaikista pienituloisimmilla lapsilisät menevät oikeasti esimerkiksi lasten vaippoihin ja tulonsiirtojen jälkeen he ovat edelleen pienituloisia tai jopa köyhiä – samaan aikaan, kun osa lapsilisiä saavista tallettaa yhteiskunnalta saadut rahat vakuutuskuoriinsa.
Kukin tehköön rahoillaan mitä haluaa, mutta kestävällä pohjalla tällaiset tulonsiirrot eivät ole.
Niin kuin Hämeen ja Pirkanmaan kokoomusnuorten aluekoordinaattori Ida Leino hyvin viikonlopun piiristartissakin totesi, on todellista tasa-arvoa se, että kaikilla on mahdollisuus taustoihin katsomatta edetä yhteiskunnassa. Tällöin heikompaa tuetaan niin, että yksilöllä on tasavertainen mahdollisuus koulutukseen ja toimeentuloon. Sitten on lopputulosten tasa-arvoa, jossa vauraus pyritäänkin tasaamaan – ja sitä suomalainen yhteiskunta ei toimiakseen kaipaa.
Jotta voimme pitää järjestelmän tulevaisuudessakin, on pakko joskus tehdä ikäviäkin päätöksiä. Ei ole yhdentekevää, kuinka paljon meillä on velkaa ja millaisena jätämme Suomen tuleville sukupolville.
Tämä on Suomi, jossa kaikille taataan hyvinvointi ja mahdollisuudet elämään – mutta myös Suomi, jossa saa yrittää, epäonnistua ja lopulta menestyä. Vain näillä avaimilla voimme taata hyvinvoinnin tulevaisuudessakin.
