X
SULJE MAINOS
Kirjoittajan mukaan kunnissakin tehostamistoimia tulisi tehdä heti, kun tulovirrat hiipuvat. LEHTIKUVA / OTTO PONTO

Mika Walkamo: Miksi ei ole hyvin toimeentulevia kuntia?

Kirjoittaja ihmettelee, miksi alijäämäisen taloudenpidon annetaan jatkua vuodesta toiseen.

Kuntien ensimmäiset valtuuston ja kaupunginhallituksen kokoukset ovat takana ja hämmästykseni etenkin taloudesta on suuri. Suomesta on Kuntaliiton tilastojen mukaan vaikea löytää montaakaan hyvin toimeentulevia kuntaa. Tilanteesta herää paljon kysymyksiä.

Miksi on hyväksyttyä, että alijäämäinen taloudenpito saa jatkua lähes kaikissa Suomen kunnissa vuodesta toiseen? Miksi väistämätöntä taloudellista seinään törmäämistä siirretään vain jatkuvasti eteenpäin?

Isona ongelmana ovat valtion tuet, jotka vääristävät kuntien todellista taloudellista tilaa. Ilman valtion avokätisiä tukia moni kunta olisi ajanut rotkoon jo kymmeniä vuosia sitten ja valtio rahoittaa tuet lainalla – hämmentävää!

Yrittäjänä en pysty millään ymmärtämään, kuinka kunnat voivat tehdä vuodesta toiseen alijäämäistä tulosta. Tehostamistoimia tulisi tehdä heti, kun tulovirrat hiipuvat – aivan kuten yritysmaailmassakin. Näitä ovat säästöt, vaihtoehtoisten toimintatapojen etsiminen ja uusien tulonlähteiden löytäminen. Mutta kun päätöksiä tekevät poliitikot, tilanne onkin äänestäjien menetyksen pelossa erilainen, vaikka rotkon reuna näkyisi jo selvästi.

Ratkaisuvaihtoehtoja on kaksi: joko leikkaamme kuluista tai lisäämme kunnan tuloja.

Välillä käy kateeksi vasemmistoa, sillä heillä on aina helppo ratkaisu valmiina kaikkeen – nostetaan veroja, jotta vanha meno saa jatkua. Mutta missä menee vasemmiston ja ennen kaikkea kansan henkinen katto veronkorotuksissa? Vasemmisto näkee tietenkin kokoomuksen ainoastaan ilonpilaajana, kun ehdotamme säästöjä, toimintojen tehostamista ja yrittäjyyden tukemista.

Menojen vähentäminen tulee seuraavina vuosina olemaan ajankohtainen aihe monissa kunnissa. Samalla useaa kuntaa odottaa väestön ikääntyminen ja väheneminen. Uusi kuntalaki velvoittaa kuntia myös kattamaan kertyneen alijäämän ylijäämällä neljän vuoden määräajassa. Tänä aikana alijäämä ei saa kasvaa, vaan neljän vuoden syklin päättyessä kunnan on oltava nollilla tai plussalla. Muuten edessä on kriisikuntamenettely, jossa kunta joutuu valtion holhoukseen. Tätä tuskin edes vasemmiston edustajat ja kannattajat toivovat omalle kunnalleen.

Ehkä nyt tärkeimpänä kunnan tulojen lisääjänä tarvitsemme jokaiseen suomalaiseen kuntaan kipeästi uusia menestystarinoita, jotta voimme turvata edes nykyiset tulovirrat ja työllisyyden. Juuri siksi julkisen hallinnon ja kuntien on tärkeää tukea, sekä kannustaa yrityksiä kaikin mahdollisin keinoin, ei vaikeuttaa niiden toimintaa. Lisäksi, kunnissa kannattaisi kuunnella niitä yrityksiä, jotka kasvavat ja ennen kaikkea investoivat.

Eli ”kuntapäättäjät”, kaikki paukut nyt yrityksiin!

Niin ja pääministeri Sanna Marinille tiedoksi, työajan lyhentämiskeskusteluun liittyen – kahdeksassa tunnissa nyt vaan tulee kerättyä enemmän marjoja, kuin kuudessa tunnissa.

Mika Walkamo

Mika Walkamo

Hallituksen puheenjohtaja, Vanajanlinna Group.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt