Koronarokotetta annetaan Tegelin entisellä lentoasemalla. / LEHTIKUVA / AFP / Kay Nietfeld

”Miksei Saksassa tehtyä rokotetta saa Saksassa?”

BioNTechin ja Pfizerin koronavirusrokotteen saatavuus on edelleen heikkoa Euroopassa.

Saksassa jopa yli miljoona AstraZenecan rokoteannosta on edelleen käyttämättä, sillä suuri osa kansasta haluaisi mieluummin saksalaisen BioNTechin ja amerikkalaisen Pfizer-yhtiön kehittämän mRNA-rokotteen.

Monien rokotusvuorossa olevien kerrotaan peruneen ja jättäneen välistä rokotusaikansa viime hetkellä. Oxfordin yliopiston ja AstraZenecan rokotetta on käsitelty Saksan mediassa pääasiassa negatiiviseen sävyyn, sillä sen tehokkuuden arvioidaan olevan Pfizerin-BioNTechin tuotetta alhaisempi.

Kliinisten kokeiden perusteella kaikki tähän mennessä hyväksytyt koronarokotteet ehkäisevät erittäin tehokkaasti vakavaa taudinkuvaa ja kuolemanriskiä.

New York Times -lehden mukaan myös terveydenhuollon ammattilaiset suhtautuvat Saksassa nihkeästi AstraZenecan tuotteeseen. Osa on pitänyt heille tarjottua ”toisen luokan” rokotusta suoranaisena loukkauksena.

– On olemassa Saksassa kehitetty tuote, joka on myös markkinajohtaja. Mutta sitä ei ole saatavilla meille, Nordrhein-Westfalenissa työskentelevä 53-vuotias hoitaja ihmettelee.

Saksan liittopresidentti Frank-Walter Steinmeier on paheksunut tilannetta ja huomauttanut, että rokotusaikojen peruminen hidastaa väestön suojaamista.

– Minulla ei ole henkilökohtaisesti minkäänlaista sympatiaa sille, että tiettyihin rokotteisiin suhtaudutaan vastahakoisesti. Tämä on ensimmäisen maailman ongelma ja hankalaa niille, jotka odottavat vielä ensimmäistä rokotuskertaansa. Ja varsinkin niille maille, jotka eivät ehkä edes saa rokotteita tämän vuoden puolella, Steinmeier sanoi tiedotustilaisuudessa.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt