Verkkouutiset

Mikael Pentikäinen USU:lle: Hallitus unohtanut lupauksensa konkursseista

Monet yrittäjät miettivät koronakriisin keskellä, kannattaako yritystoimintaa jatkaa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomen Yrittäjät esittää laajaa, yhteensä noin 1,2 miljardin euron kriisiohjelmaa yritysten auttamiseksi pahentuneen koronatilanteen ja siihen liittyvien kiristyneiden rajoitustoimien vuoksi, kertoo Uutissuomalainen.

Suomen Yrittäjien toimitusjohtajan Mikael Pentikäisen mukaan summasta noin puolet on jo budjetoitu yritysten koronatukiin, joten lisärahoitusta tarvittaisiin noin 600 miljoonaa euroa.

– Esitämme hallitukselle kymmenen toimenpiteen ohjelmaa, joka hallituksen pitäisi nopealla aikataululla toteuttaa, jotta konkurssiaalto voitaisiin välttää, Pentikäinen avaa vielä julkistamattoman ohjelman taustaa Uutissuomalaiselle.

Hänen mukaansa yrittäjäjärjestön viimeisimmässä kyselyssä helmikuun lopulla noin 15 prosenttia yrityksistä ilmoitti olevansa maksuvaikeuksissa, noin joka kymmenes pohti lopettamista ja viittä prosenttia uhkasi konkurssi.

Hallitus on Pentikäisen mielestä unohtanut viimevuotiset lupauksensa siitä, että yrityksiä autetaan koronakriisin yli eikä elinkelpoisia yrityksiä päästetä konkurssiin.

Pentikäisen mukaan monet yrittäjät miettivät koronakriisin keskellä, kannattaako yritystoimintaa jatkaa.

– Meidän mielestämme mietintä on paikallaan. Ainakaan ei pidä rakentaa (yrityksen toimintaa) sen varaan, että julkinen valta kantaa kriisin yli, hän korostaa.

Konkurssiaallon välttäminen on Pentikäisen mukaan kuitenkin tärkeää, jotta Suomen koronakriisistä toipuminen sujuisi mahdollisimman nopeasti.

– On selvää, että yritykset vaurioituvat ja niiden kyky työllistää ja investoida heikkenee. Mutta jos ne kaatuvat kokonaan, toipumisen vaihe on vaikeampi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)