Verkkouutiset

THL:n johtaja Mika Salminen. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

THL:n Mika Salminen: Rajoitukset purettiin turhan aikaisin

Jos koronapassi olisi käytössä, se olisi THL:n johtajan mukaan keino hallita tilannetta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikön Kirsi Varhila mielestä koronarajoituksista luovuttiin liian varhain Suomessa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) johtaja Mika Salminen on samalla kannalla. Salminen toteaa, että hallituksen hybridistrategian mukaan rajoituksia voidaan purkaa jo ennen rokotekattavuuden saavuttamista, mutta korostetaan samalla, että kaikkea ei tule purkaa kerralla.

– Kyllä tässä ehkä vähän sellainen olo tulee, että vähän turhan aikaisin (purettiin). Erityisesti vielä kaikkein suurimman riskin tilanteita on purettu, Mika Salminen sanoi tiedotustilaisuudessa tänään torstaina.

Salmisen mukaan THL on ollut vahvasti sitä mieltä, että baarien ja yökerhojen kohdalla on yhä iso riski saada tartuntaa erityisesti rokottamattomilla.

– Jos meillä nyt olisi käytössä koronapassi, meillä olisi yksi keino hallita tätä riskiä, mutta tällä hetkellä sitä ei vielä ikävä kyllä ole, Salminen totesi.

Euroopan tautivirasto suositteli varovaisuutta

Sosiaali- ja terveysministeriön osastopäällikkö Taneli Puumalainen kertoi, että Euroopan tautivirasto ECDC suositteli viikko sitten, että Suomen tilanteessa olevissa maissa pidettäisiin edelleen kontaktit kurissa ja oltaisiin hyvin varovaisia rajoitusten poiston suhteen.

– Muussa tapauksessa nähdään juuri se, mikä nyt on nähty, eli tapausmäärä on varsin korkea ja sairaalahoidon ja tehohoidon tarve on nousussa, Puumalainen totesi.

Myös kuolemantapauksia on tullut lisää.

Rokottamattomia yhä lähes 1,6 miljoonaa

THL:n johtava asiantuntija Mia Kontio kertoi, että rokottamattomia yli 12-vuotiaita on yhä vajaa 800[nbsp]000 ja alle 12-vuotiaita, joille rokotteita ei vielä tarjota, on suunnilleen saman verran.

– Tästä tulee varsin mittava joukko ihmisiä, joilla rokotussuojaa ei ole ja näin ollen tartuntojen leviäminen on todella mittavassa kaavassa mahdollista, Kontio varoitti.

THL arvioi, että 80 prosentin rokotekattavuus voidaan yhä saavuttaa lokakuun loppuun mennessä. Kaksi rokoteannosta on nyt saanut 72 prosenttia yli 12-vuotiaista.

LUE MYÖS:

Sanna Marin: Emme purkaneet rajoituksia liian aikaisin
Koronatartunnat kääntyneet kasvuun

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)