Valtiovarainministeri Mika Lintilän mukaan lopullinen vastuu työllisyystoimista on hallituksella, vaikka työmarkkinajärjestöt on kutsuttu talkoisiin. KUVA: KRISTIAN TERVO

Mika Lintilä palauttaa Timo Harakan ruotuun – muistuttaa lupauksesta

Valtiovarainministeri toteaa, että kukaan ei ole esitellyt hänelle työttömyysturvan aktiivimallin korvaavia toimia.

Valtiovarainministeri Mika Lintilä (kesk.) kehottaa työministeri Timo Harakkaa (sd.) odottamaan tutkimustuloksia työttömyysturvan aktiivimallin työllisyysvaikutuksista ennen mallin purkamista.

Harakka sanoi eilen aktiivimallin työllisyysvaikutuksista, että ”emme jää niitä lukuja odottelemaan, jos sellaisia koskaan saadaankaan”. Harakan mukaan aktiivimalli puretaan lähitulevaisuudessa.

– Ensinnäkin täytyy Harakan lausuntoon sanoa, että yksi hallitusohjelman lupauksista oli, että hallitus perustaa päätöksensä tutkimukseen ja tietoon. Se on hyvin yksiselitteisesti ilmoitettu hallitusohjelmassa lupauksena. Tämä koskee päätöksentekoa myös talous- ja työllisyyspolitiikassa, Mika Lintilä sanoo Verkkouutisten haastattelussa.

Hallitus on antanut ohjelmassa lupauksensa kansalaisille politiikan uudistamisesta. Yksi lupauksista on, että hallitus sitoutuu ”tietopohjaisen politiikan tekoon sekä systemaattiseen vaikutusarviointiin kaikessa lainvalmistelussa”.

– Ei voi olla niin, että valitaan niitä sektoreita, joissa käytetään tutkimustietoa. VATTin tutkimuksen pitäisi tulla lokakuussa. Silloin nähdään, mitä tietoa tutkimus tuo tähän asiaan. Sen mukaan, mikä ymmärrys minulla on hallitusohjelmasta ja sen noudattamisesta, niin tätä voidaan sitten katsoa lokakuussa, Lintilä linjaa.

Tutkimusta aktiivimallin työllisyysvaikutuksista tekevät parhaillaan tutkimusprofessori Tomi Kyyrä Valtion taloudellisesta tutkimuskeskuksesta (VATT) ja professori Roope Uusitalo Helsingin yliopistosta.

Kukaan ei ole esitellyt aktiivimallin korvaavia keinoja

Lintilä sanoo, ettei hän halua mennä naapurin tontille, mutta ”kyllähän työministeriöllä ja työministerillä on paine hakea keinoja, joilla työllisyystavoite täytetään”.

– Siitähän on selkeästi kirjattu, että aktiivimalli puretaan ja tuodaan tilalle kompensoiva keino, jolla saadaan vastaava vaikutus. Minulle ei ainakaan kukaan ole vielä mitään vastaavaa keinoa esitellyt.

Lintilä toteaa, että työmarkkinajärjestöt kutsutaan keskustelemaan työttömyysturvan uudistamisesta ja sieltä saattaa olla tulla jotakin.

– Kyllä me tarvitsemme työministerin puolella te-toimistojen toimintojen jatkuvaa kehittämistä ja kädestä saattamista työttömille. Mutta varmaan tarvitaan (työttömyysturvaan) rakenteellisiakin muutoksia. Mitä ne ovat, se tietysti jää nähtäväksi.

Ensimmäisiä työllisyystoimia odotetaan budjettiriiheen mennessä. Lintilän mukaan työmarkkinajärjestöt on kutsuttu mukaan talkoisiin ja samaan aikaan hallitus tekee itsekin työllisyystoimia.

– Tottakai monet tuolle puolelle kohdistuvat toimenpiteet ovat hyvin paljon työmarkkinalähtöisiä. Siihen tietysti odotetaan heiltä keskustelua ja toimia. Yhtä kaikki on selvää, että lopullinen vastuu on hallituksella, Lintilä painottaa.

Lue myös:

Ministerin linjaus hämmästyttää – ”Hallitus ei ehdi tutkimustuloksia odotella?”

Timo Harakka TE:lle: Aktiivimalli puretaan pian

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt