Ulkopoliittisen instituution johtaja Mika Aaltola. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Mika Aaltola: Miten määritellä kansallinen etu?

Kansainvälisissä sopimuksissa on omat haasteensa, tutkija arvioi.

Onko EU:n jälleenrakennusrahasto Suomen etujen mukainen, kysyy Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola Ilta-Sanomien kolumnissaan. Kansainvälisiin sopimuksiin liittyy myös ongelmia, Aaltola kirjoittaa.

EU-komissio sekä Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Charles Michel ovat esittäneet 750 miljardin euron elpymisrahaston perustamista koronakriisistä toipumiseksi.  Suomi on suhtautunut esitykseen varauksella, kuulumatta kuitenkaan velkaosuuden tuntuvaa lisäämistä kannattavaan ”nuivaan nelikkoon”.

Kansainvälisillä sopimuksilla valtiot pyrkivät usein edistämään omaa etuaan, Aaltola toteaa.

– Näin on argumentoitu Euroopan komission ehdottaman jälleenrakennusrahaston suhteen. Monet tukevat ehdotusta sen perusteella, että vastuiden kasvattaminen on Suomen edun mukaista, koska avun ja lainojen avulla pidetään Suomen keskeisimmän vientimarkkinan pyörät pyörimässä.

– Koronasta kärsineille maille siirrettävät varat merkitsevät siten Suomelle tuloja, ainakin pitkällä aikavälillä, kirjoittaa Aaltola.

UPI:n johtaja kuitenkin varoittaa, että kansainvälisten sopimusten solmiminen ohi kansallisten parlamenttien voi muodostua ongelmaksi.

– Kansainvälisen ladun hiihtäminen saattaa johtaa ennen pitkää uskottavuusongelmiin. Kansainvälisistä sopimuksista tulee kotimaisen politiikan korviketta, Aaltola kirjoittaa.

– Ulkoiset instituutiot ja ajurit alkavat ohittaa kotoista demokraattista prosessia, kun sopimustulkinnat laajenevat alkuperäisestä.

Vaarana tällaisissa tilanteissa on, että agenda siirtyy parlamentilta hallitukselle, kansainvälisille instituutioille ja lobbareille, Aaltola varoittaa. Ajan myötä kansallisen edun määrittely on yhä haastavampaa. Silloin Aaltola kehottaa palamaan peruskysymysten äärelle.

– Jos nyt ehdotettu tapa hoitaa Euroopan jälleenrakentamista on todella EU:ssa tehtyjen sopimuksien mukainen, niin silloin asian juridinen harkinta kulkee sopimusperustaisia EU-väyliä pitkin, Aaltola toteaa.

– Mutta jos komission ehdotukset saattavat rikkoa alkuperäisiä sopimuksia, niin harkinta kuuluu eduskunnalle ja siellä perustuslakivaliokunnalle.

– Kotoisten ja kansainvälisten paineiden kasvaessa kansallisen edun määrittelystä tulee yhä vaikeampaa. Miten alkuperäinen tarkoitus toteutuu tässä ja nyt, kun sopimuksien tulkinnat ovat eläneet ja tulkitsijat ovat vaihtuneet? Milloin kansainvälinen sopimus tulisi uudelleen neuvotella ongelmien välttämiseksi, Aaltola päättää.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt