Verkkouutiset

Ruokakaupan salaisuus: Asiakkaan kiertosuunnalla on iso merkitys

Citymarket-kauppiaan mukaan oikean käden kiertosuunta on monelle luontevampi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Turun Kupittaan Citymarketin kauppias Hannu Aaltonen kertoo Twitterissä, että kiertosuunnalla, johon ruokakaupassa kuljetaan, voi olla myynnin kannalta iso merkitys.

Hän sanoo noudattavansa aina ”vanhaa oppia, että kaupassa pitää olla oikean käden kierto” eli vastapäivään kulkeminen. Tämä siitä syystä, että asiakkaista noin 90 prosenttia on oikeakätisiä.

− Ihan vaan sen takia, että se tuntuu luonnikkaammalta. Tiedän yhden kaupan, missä kierto muutettiin vasemman käden kierroksi. Myynti putosi 40 prosenttia. Ehkä oli poikkeus, Hannu Aaltonen kertoo.

Hänen mukaansa vaikutus on toiminut myös toisin päin.

− K-Supermarket Föri oli ennen K-market vasemmankäden kierrolla. Myynti oli silloin 3,6 miljoonaa. Muutimme remontin myötä kierron oikean käden kierroksi. Nyt myynti yli 10 miljoonaa. Aikaa kului alle kolme vuotta, Aaltonen sanoo.

− Kierron vaihto yksi syy muutokseen. Muutettiin koko kaupan tarjontaa ja valikoimia, hän lisää.

Twitter-kommentoijat kysyvät Aaltoselta, mitä oikea tai vasen kierto oikeastaan tarkoittaa.

− Oikean käden kierto on vähän sama kuin vastapäivään. Jos sisään meno on klo kuuden kohdalla, niin lähdetään kulkemaan vitosen kautta, hän selventää.

Joissakin kaupoissa kiertosuunnan voi valita itse. Tällöin sisäänkäyntejä voi olla useampia. Eräs Twitter-kommentoija kertoo, että hän itse käyttää vasemman reunan sisäänkäyntiä ja miehensä oikean reunan sisäänkäyntiä.

− Sitten kohtaatte vaikka kaupan kahvilassa, Aaltonen ehdottaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)