Verkkouutiset

Äänestyspaikoille on ollut jonoa. LEHTIKUVA / AFP Natalia Kolesnikova

Mihail Hodorkovski: Edessä historian likaisimmat vaalit

Valtion työntekijöitä on riittänyt Venäjän äänestyspaikoilla jonoiksi asti.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Venäläinen oppositiovaikuttaja ja toisinajattelija Mihail Hodorkovski ryöpyttää Venäjän vaaleja.

– Kolmen päivän duuman ”vaalit” alkoivat Venäjällä ja jo ensimmäisten tuntien perusteella näistä on vähällä tulla historian likaisimmat, Hodorkovski sanoo.

Hän on jakanut Twitterissä alla näkyvän videon. Siinä näkyy satojen metrien jono äänestyspaikalle.

– Monilla alueilla äänestyspaikoilla on valtion työntekijöitä, asevoimien henkilöstöä ja opiskelijoita jonoksi asti, Mihail Hodorkovski toteaa.

– Äänestäminen varhain aamulla töiden sijasta – sehän on kaikkien unelma, hän jatkaa.

Sattumaa jonot eivät ole. Meduzan saamien tietojen perusteella valtion työntekijöitä oli nimittäin painostettu äänestämään ennen puolta päivää perjantaina, jotta äänestysaktiivisuus saataisiin heti mahdollisimman korkeaksi.

– Näin on toimittu, jotta ihmiset saadaan liikkeelle – [viranomaisilla] on näin lisää aikaa saada heidät äänestämään [valtion työntekijät], jotka eivät tulleet perjantaiaamun ensimmäisessä aallossa, Venäjän presidentinhallintoa lähellä oleva lähde kommentoi.

Venäläinen Tayga.info-paikallismedia on jopa saanut haltuunsa muistion, joka on väitetysti jaettu valtion työntekijöille Krasnojarskin aluepiirissä. Muistiossa on valmiita vastauksia siltä varalta, jos joku sattuisi kysymään, miksi työntekijä on äänestämässä työajalla viikonlopun sijasta.

– Päätin äänestää perjantaina saadakseni viikonlopun vapaaksi, muistiossa neuvotaan vastaamaan.

Meduzan mukaan Sverdlovskin alueen vaalilautakunnan puheenjohtaja Vladimir Rusinov sattui antamaan medialle tasan saman vastauksen, kun häneltä kysyttiin asiasta.

Upeat ”vaalit”

Mihail Hodorkovskin mukaan Venäjän presidentti Vladimir Putin on kehottanut kansaa äänestämään ”kunniallista väkeä”, jotka pitävät sanansa ja täyttävät venäläisten odotukset.

– Huomaatteko? Jopa Putin on kaikkein muiden kuin Yhtenäisen Venäjän [Venäjän valtapuolue] puolella, hän toteaa ironisesti.

Hodorkovski kommentoi aikaisemmin perjantaina sosiaalisessa mediassa leviävää videota vaalivilpistä. Videolla äänestäjä survoo avoimesti valtavan tukun äänestyslippuja laatikkoon.

– ”Vaalit” ovat Venäjällä totisesti upeat. Kuten perinteisiin kuuluu, voivat totkut venäläiset äänestää tusinaa ihmistä kerrallaan, hän sanoi.

Verkkouutiset kertoi vaalivilppivideosta tässä jutussa.

Venäjän parlamentin alahuoneen eli duuman kolmipäiväiset vaalit alkoivat perjantaina.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)