X
SULJE MAINOS
Suomen velkasuhde on kasvamassa kuluvana vuonna noin 71 prosenttiin. / Laura Kotila / Valtioneuvoston kanslia

”Miettisipä Sanna Marin työpaikkoja lisävelan sijaan”

Kansanedustaja arvostelee pääministerin avausta kehysmenettelyn muuttamiseksi.

Kokoomuksen kansanedustaja Sari Sarkomaa toteaa suomalaisten olevan huolissaan viime vuosien vastuuttomaksi koetusta velkaantumisvauhdista.

– Kunpa arvoisa pääministeri Sanna Marin (sd.) käyttäisi energiaa enemmän sen miettimiseen mistä uutta työtä sen sijaan, että keskitytään ideoimaan kuinka on helpompi ottaa lisävelkaa, Sarkomaa kirjoittaa Twitterissä.

Hän viittaa kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpon lausuntoon, jonka mukaan seuraavalla hallituskaudella pitäisi sitoutua velkasuhteen merkittävään pienentämiseen Ruotsin lailla.

Orpo arvosteli Helsingin Sanomien haastattelussa Sanna Marinin ehdotusta kehysmenettelyn muuttamiseksi.

– Meidän pitäisi tiukentaa budjettikuriamme ja -sääntöjämme ja ryhtyä uudelleen katsomaan julkisen taloutemme kestävyysvajetta, Petteri Orpo sanoi.

Ruotsi on asettanut julkisen velan tavoitetasoksi 35 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen. Suomen velkasuhde on kasvamassa kuluvana vuonna noin 71 prosenttiin.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt