Verkkouutiset

Mies valehteli virusseurantaan – koko osavaltio suljettiin

Etelä-Australiassa kiellettiin jopa koirien lenkittäminen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Väärä epäily suuresta tartuntaryppäästä johti koko Etelä-Australian osavaltion sulkemiseen alkuviikosta. Kyse oli Australian tähän mennessä tiukimmista sulkutoimista.

Erikoinen tapahtumatketju sai alkunsa, kun karanteenihotellissa keittiöapulaisena työskentelevä parikymppinen mies kertoi jäljittäjille saaneensa koronavirustartuntansa haettuaan ruokaa pizzeriasta Adelaidessa. Viranomaiset luulivat tartunnan tulleen ruokapakkauksesta, olettivat taudin päässeen valloilleen yhteisössä ja ryhtyivät koviin sulkutoimiin.

Asiasta tässä kertovan Washington Postin mukaan Etelä-Australiassa kiellettiin jopa urheilu ulkona ja koirien lenkittäminen.

Perjantaina kuitenkin paljastui, että mies olikin valehdellut tartuntansa lähteen. Tartunnan saanut ei nimittäin ollutkaan pizzerian asiakas vaan työskenteli siellä kokkina hotellityönsä lisäksi. Tartunta taas oli peräisin vartijalta, jonka kanssa mies oli ollut lähikontaktissa.

Etelä-Australian viranomaiset ilmoittivat perjantaina, että sulkutoimet puretaan jo lauantaista alkaen. Pelätty ryöpsähdys on tähän mennessä typistynyt 25 tartunnaksi ja noin 4[nbsp]500 mahdollisesti altistuneeksi.

Paikallisen AdelaideNow -uutissivuston mukaan tapauksesta aloitetaan tutkinta. Siinä arvioidaan niin jäljityksen toimivuutta kuin lainsäädäntöäkin. Jäljittäjille valehdelleelle miehelle ei osavaltion nykylain nojalla voida tiettävästi antaa minkäänlaista rangaistusta.

Kuuden päivän totaalisulkua ei viranomaisten mukaan olisi tullut, jos mies olisi puhunut totta jäljittäjille.

– On itsestään selvää, että tämän henkilön toiminnalla on ollut tuhoisa vaikutus yhteisöllemme, Etelä-Australian osavaltion pääministeri Steven Marshall kommentoi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)