Verkkouutiset

Mielenterveyden häiriöistä johtuvat sairauspoissaolot lisääntyvät

Mielenterveyden häiriöt ovat nyt yleisin syy sairauspäivärahan saamiselle, kertoo Kela.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Yhä useampi työikäinen saa sairauspäivärahaa mielenterveyden häiriön vuoksi. Kela maksoi viime vuonna sairauspäivärahaa mielenterveyden häiriöiden perusteella yhteensä 4,6 miljoonalta päivältä.

Määrä kasvoi edellisvuoteen verrattuna puolella miljoonalla päivällä, sillä vuonna 2017 määrä oli 4,1 miljoonaa päivää.

Mielenterveyden häiriöt ovat nyt yleisin syy sairauspäivärahan saamiselle. Noin 74[nbsp]300 työikäistä sai viime vuonna sairauspäivärahaa niiden perusteella. Vuodesta 2016 mielenterveyden häiriön perusteella päivärahaa saaneiden määrä on kasvanut yli neljänneksen (27 %).

– Työelämän muutokset ja vaatimusten lisääntyminen sekä yhteiskunnan rakennemuutokset saattavat heijastua työssä jaksamiseen, Kelan tutkimuspäällikkö Jenni Blomgren arvelee.

– Lisäksi kehitykseen on voinut vaikuttaa myös taloussuhdanteen ja työllisyystilanteen parantuminen. Tutkimukset osoittavat, että työllisyyden kohentuessa sairauspoissaolot usein yleistyvät, Blomgren sanoo.

Pitkien sairauspoissaolojen määrä kasvoi

Pitkien sairauspoissaolojen määrä ja siten sairauspäivärahan tarve kasvoivat viime vuonna. Kela maksoi sairauspäivärahaa yhteensä 786,7 miljoonaa euroa 294[nbsp]633 saajalle. Edellisvuonna summa oli 764,2 miljoonaa euroa ja saajien määrä 286[nbsp]630.

Toiseksi yleisin syy sairauspäivärahan saamiselle ovat tuki- ja liikuntaelinten sairaudet. Niiden perusteella maksettujen päivien määrä pysyi viime vuonna ennallaan 4,3 miljoonassa päivässä.

Kela maksaa sairauspäivärahaa pitkistä, yli yhdeksän päivää jatkuvista sairauspoissaoloista.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)