Verkkouutiset

Jorvin sairaala Espoossa. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Mia Laiho: Soten rahoitusleikkuri iskee Uudenmaan nuoriin

Kansanedustaja huomauttaa monien sosiaalisten ongelmien keskittyvän juuri isoihin kaupunkeihin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen kansanedustaja ja sosiaali- ja terveysvaliokunnan varapuheenjohtaja Mia Laiho on jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen sote-uudistuksen rahoitusleikkausten vaikutuksista nuorten syrjäytymiseen, mielenterveyteen ja väkivaltaisuuksiin.

Viime aikoina alaikäisen tekemät henkirikokset ja väkivalta ovat herättäneet laajaa keskustelua nuorisorikollisuudesta, nuorten mielenterveysongelmista ja syrjäytymisestä.

Laiho kehottaa ottamaan vakavasti huolet sote-uudistuksen rahoitusmallin aiheuttamasta iskusta Uudenmaan palveluihin.

– Sote-uudistuksessa ollaan rankalla kädellä leikkaamassa monien isojen kaupunkien, ja erityisen Uudenmaan rahoitusta. Monet sosiaaliset ongelmat keskittyvät juuri isoihin kaupunkeihin. Pääkaupunkiseudun sosiaali- ja terveyspalveluiden haasteet erityisesti sosiaalisten palvelutarpeiden osalta ovat aivan eri tasolla ja eri luokkaa kuin muualla maassa, Mia Laiho toteaa tiedotteessa.

Hänen mukaansa rahoitusmallissa sosiaalisten tarpeiden huomiointi on ollut täysin riittämätöntä.

– Rahoituksessa ei huomioida moninaista tehtäväkenttää sosiaali- ja terveyspuolella, vaan se perustuu pääosin sairauksiin ja niiden diagnooseihin, jotka nekin riippuvat kirjauksista. Näissä diagnooseissa ei näy syrjäytyminen, maahanmuuttajatausta, väkivalta eivätkä monet mielenterveys- ja päihdeongelmat. Sosiaalinen puoli jää hyvin varjoon, ja rahoituslaskelmat perustuvat väärälle pohjalle.

Mallia ei voi hyväksyä poliittisesti eikä eettisesti

Mia Laihon mukaan erityisesti kaupunkialueilla ja pääkaupunkiseudulla sosiaalisten ongelmien ennaltaehkäisy ja niihin tarttuminen ovat merkittävässä roolissa nuorten ja perheiden hyvinvoinnin ja yhteiskunnan turvallisuuden varmistamisessa. Uudenmaan rahoitusleikkuri osuu pahasti juuri nuoriin ja lisää eriarvoisuutta.

– On myös käsittämätöntä, että Uudenmaan sote-rahoituksessa ei ole huomioitu yksityisen terveydenhuollon KELA-rahoituksen osuutta. Pääkaupunkiseudulla ihmiset usein ovat pakotettuja käyttämään yksityisiä palveluita, kun julkiselle puolelle on vaikea päästä. Kela-korvatut käynnit ovat sairauden tutkimukseen ja hoitoon liittyviä, ja täyttävät julkisen rahoituksen kriteerit siltä osin. Tämä julkisen rahoituksen osuus pitäisi ilman muuta olla mukana, kun määritellään alueiden sosiaali- ja terveyspalveluiden rahoitustarvetta. Eivät ihmiset käy turhaan lääkärissä, vaan kyllä siihen on aina joku syy. Nyt rahoitustarpeen määräytymisestä uupuu merkittävä palanen, Mia Laiho sanoo.

– On hallitukselta vastuutonta viedä Uudeltamaalta enemmän kuin mitä nykyisin näihin palveluihin käytetään, kun vielä on tiedossa nuorten kasvanut pahoinvointi, syrjäytyminen, mielenterveys- ja päihdeongelmat ja väkivaltaisuus. Sosiaalisten tarpeiden, pääkaupunkiseudun erityistarpeiden sekä KELA-korvausten sivuuttaminen rahoituksessa ovat niin merkittäviä epäkohtia, ettei tällaista rahoitusmallia voi mitenkään poliittisesti eikä eettisesti hyväksyä. Jos sosiaalisiin ongelmiin ei ole voimavaroja puuttua, edessämme on yhä kasvavat ihmisten huonovointisuuden ja yhteiskunnan turvallisuuden ongelmat, Laiho jatkaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)