Verkkouutiset

Metso siirtää palvelukeskuksensa Tampereelta Vilnaan

Yhtiön mukaan investointi parantaa toiminnan tehokkuutta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Prosessiteollisuusalan yhtiö Metso on päättänyt siirtää palvelukeskuksensa toiminnan Tampereelta kokonaisuudessaan Vilnaan. Yhteensä 28 vakituista työsuhdetta Tampereen palvelukeskuksessa tulee päättymään siirtymäajan jälkeen ensi vuoden puolella.

Metson mukaan investointi tukee yhtiön kannattavan kasvun strategiaa parantamalla toiminnan tehokkuutta ja palveluiden skaalautuvuutta.

Vilnan keskus tarjoaa palveluita Metson taloushallinnolle ja jatkossa myös logistiikkayksikölle. Tavoitteena on keskittää niihin liittyviä palvelukokonaisuuksia uuteen keskukseen. Toiminnan alkuvaiheessa keskus työllistää yhtiön mukaan muutamia kymmeniä henkilöitä, mutta henkilöstön määrän odotetaan kasvavan tulevina vuosina.

Hankkeeseen liittyen Metso Minerals Oy:ssä on käyty yhteistoimintaneuvottelut, joissa on käsitelty Metson Tampereen palvelukeskukseen liittyviä mahdollisia henkilöstöjärjestelyjä ja -vaikutuksia.

– Metso on parin viime vuoden aikana investoinut Tampereen toimintoihinsa muun muassa vahvistamalla tuotekehitystä ja tuotantoa. Parhaillaan selvitämme myös uuden, modernimman Tampereen toimipaikan vaihtoehtoja”, kertoo Metso Oyj:n talous- ja rahoitusjohtaja Eeva Sipilä tiedotteessa.

Uuden palvelukeskuksen parhaaksi sijaintipaikaksi valikoitui hänen mukaansa kuitenkin Vilna, jossa on tarjolla vahva kansainvälisiä yhtiöitä tukeva palvelukeskuskulttuuri.

– Uudella keskuksella pyrimme parantamaan liiketoimintapalveluidemme tehokkuutta ja lisäämään digitalisaatiota Metson kasvun tukemiseksi, Sipilä painottaa.

Uuden palvelukeskuksen arvioidaan avautuvan loka-joulukuun aikana.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)