Verkkouutiset

Kartonki nousee: Metsäteollisuuteen suuri muutos

Suomen metsäteollisuuden rakenne on kokemassa merkittävän muutoksen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Näin arvioi Pellervon taloustutkimus PTT:n metsäalan ennuste. Paperin kysyntä ja vienti laskevat edelleen, mutta kartonki ja sellu kannattelevat kemiallista metsäteollisuutta.

PTT:n mukaan kartonki on nousemassa metsäteollisuuden tärkeimmäksi vientituotteeksi. Koronatilanteen vuoksi ennusteeseen liittyy poikkeuksellisen paljon epävarmuutta.

– Paino- ja kirjoituspaperien kapasiteettia on suljettu ja lisää tullaan sulkemaan. Tällä tavoin suomalainen teollisuus sopeutuu globaalin kulutuksen muutokseen, jossa kartonkien ja esimerkiksi pehmopapereiden merkitys korostuu, tiivistää PTT:n metsäekonomisti Marjo Maidell.

Eri teollisuudenaloilla ja tuotteissa näkymät ovat lähiaikoina hyvin vaihtelevia. Kaikkiaan tänä vuonna Suomen metsäteollisuustuotteiden viennin arvo laskee 16 prosenttia edellisvuodesta PTT:n ennusteessa seurattujen tuotteiden osalta.

– Koronakuoppaa graafisten papereiden viennissä ei voi nopeasti täyttää muilla tuotteilla. Tuotannon muutokset eivät tapahdu hetkessä, ja pehmopaperit kannattaa jatkossakin valmistaa lähellä kuluttajaa. Pidemmällä aikavälillä viennin arvoon vaikuttaa se, missä määrin tuotekehitys johtaa puupohjaisten tuotteiden teolliseen tuotantoon Suomessa, sanoo Maidell.

Hänen mukaansa Suomen kilpailuasemaa heikentää korkeana säilynyt tuhopuun määrä erityisesti Keski-Euroopassa ja Ruotsissa, ja euron vahvistuminen dollariin nähden vasten rasittaa jonkin verran selluteollisuutta. Toisaalta Ruotsin kruunun vahvistuminen tasoittaa mekaanisen metsäteollisuuden kilpailutilannetta.

Paperin vientimäärä romahtaa

Euroopan graafisten papereiden kysyntä on kokenut selvän tiputuksen, kun koronarajoitukset lisäsivät etätyötä sekä verkkouutisten lukemista ja koulut suljettiin. Epidemian kiihtyminen syksyllä heikentää kulutuksen palautumista. Paperin vientimäärä laskeekin peräti 25 prosenttia tänä vuonna.

PTT ennakoi, että ensi vuonna sekä vientimäärän että -hinnan lasku hidastuu, kun sekä Suomessa että muualla Euroopassa suljetaan paperikoneita ja ylikapasiteettia poistuu. Paperin näkymiin vaikuttaa ennen muuta EU-maiden talouksien elpymisen vauhti.

Kiina kannattelee sellua

Kartonkiin korona on vaikuttanut vaihtelevasti. Elintarvikepakkausten kysyntä on kasvanut ja ns. ylellisyystuotteiden pakkausten kysyntä laskenut. Suomen tuotantoa ylläpitää hygieniavaatimuksiltaan tiukoissa elintarvike- ja lääkepakkauksissa tarvittavan kartongin kysyntä, ja kartonginviennissä tilanne onkin ollut hyvä.

Sellua vietiin Suomesta viime vuonna ennätykselliset 4,5 miljoonaa tonnia. Sellun kysyntää on nyt kasvattanut pehmopaperien ja kartongin kysynnän kasvu, toisaalta vähentänyt graafisten paperien lasku. Vientimäärä jääkin viime vuodesta vain vähän, mutta hinta putoaa selvästi alemmaksi.

Suomessa ensikuidusta valmistettavan sellun kysyntää vahvistaa jatkossa etenkin Kiina. Sen talouskasvu on palautumassa, ja maa on kieltämässä kierrätyskuitua sisältävän jätteen tuonnin tämän vuoden lopussa. Tämä vaikuttaa suomalaisen sellun ensi vuoden vientinäkymiin positiivisesti.

Sahatavaran kulutus lisääntyi kotimaassa

Sahatavaran ja vanerin kysyntä ja vienti ovat toipumassa, mutta koronan vuoksi sahatavaran vientimäärä laskee tänä vuonna selvästi. Tauti on hiljentänyt rakentamista kaikissa tärkeissä vientimaissa. Vienti palautuu osittain ensi vuoden aikana, mutta sitä hidastaa edelleen tuhopuun korkea määrä markkinoilla ja öljyn alhainen hinta.

– Eräs koronan vaikutus on ollut, että sahatavaran kulutus kotimaassa on kasvanut. Tämä johtuu vilkastuneesta tee-se-itse-rakentamisesta ja remontoinnista, kertoo metsäekonomisti Matti Valonen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)