Verkkouutiset

Metsästysajat muuttuvat kesäkuun alussa

Metsästysajat pitenevät kesäkuusta alkaen useiden riistalajien osalta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– Hirven, valkohäntäpeuran ja metsäkauriin metsästysaikoja pidennettiin erityisesti metsä- ja liikennevahinkojen estämiseksi. Vahvistunut hirvieläinkanta näkyy esimerkiksi taimikkotuhoina ja tähän puututaan nyt, maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.) sanoo.

Koko maassa lokakuun toisena lauantaina alkava varsinainen hirvenmetsästyskausi jatkuu vuoden loppuun, ja sen jälkeenkin hirveä saa jatkossa metsästää ilman koiraa tammikuun 15. päivään asti.

Valkohäntäpeuraa ja metsäkaurista saa vastaavasti metsästää varsinaisen metsästysajan lisäksi ilman koiraa helmikuun 1. päivästä helmikuun 15. päivään.

Lapin aikaistettu hirvenmetsästys koskee jatkossa myös Kuusamon ja Taivalkosken alueita. Aikaistettuun metsästykseen liittyvä hirven kiimarauhoitus lyhenee samalla niin, että rauhoitus alkaa syyskuun 21. päivänä ja kestää lokakuun toista lauantaita edeltävään päivään.

Poikkeuslupia tarvitaan jatkossa harvemmin

Meri- ja kanadanhanhien metsästys pelloilla alkaa jatkossa jo 10. päivänä elokuuta. Peltometsästyksellä rajoitetaan alkusyksyn maatalousvahinkoja, joita hanhet aiheuttavat erityisesti rannikkoseudulla.

Itämerennorpan metsästysaika muutettiin puolestaan vastaamaan hallin metsästysaikaa, eli norppa on rauhoitettu tammikuun 1. päivästä huhtikuun 15. päivään. Näin itämerennorppaa voidaan metsästää myös loppusyksyllä, jolloin norpat aiheuttavat merkittävää haittaa kalataloudelle.

Riistaeläinten aiheuttamia vahinkoja rajoitetaan myös oravan, kärpän ja näädän rauhoitusaikoihin tehdyillä muutoksilla.

Muutokset metson, teeren ja pyyn rauhoitusaikoihin mahdollistavat metsästyksen jatkamisen hyvinä lintuvuosina joulukuun 10. päivään asti. Jos lintukannat runsastuvat merkittävästi, urosmetson ja -teeren talvimetsästys on lisäksi mahdollista tietyillä alueilla tammikuun 10. päivästä tammikuun loppuun.

Uudenmaan ja Varsinais-Suomen maakunnissa metson metsästysaikaa kuitenkin lyhennettiin.

Peltopyyn metsästysaikaa pidennettiin joulukuun loppuun asti. Muutoksella parannetaan riistatalouden toimintaedellytyksiä.

Velvollisuus saalisilmoituksen tekemiseen laajenee

Metsästäjän on elokuun 2020 alusta alkaen tehtävä Suomen riistakeskukselle ilmoitus myös saaliiksi saamastaan haapanasta, jouhisorsasta, heinätavista, lapasorsasta, punasotkasta, tukkasotkasta, haahkasta, allista, tukkakoskelosta, isokoskelosta sekä nokikanasta.

Maa- ja metsätalousministeriön mukaan saalistiedon parantaminen on välttämätöntä, sillä mainittujen vesilintujen kannat ovat taantuneet jo pitkään. Ilmoituksen tekeminen onnistuu helposti Oma riista -nettipalvelussa, mutta myös lomakkeella tehtävä ilmoitus on mahdollinen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)