Verkkouutiset

Merkinnät maksuhäiriöstä poistettava velkansa maksaneilta

Kaikista eduskuntaryhmistä koostuva kansanedustajien aloiteryhmä jättää tänään lakialoitteen luottotietolain ja ulosottokaaren muuttamiseksi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kansanedustajat haluavat muuttaa lakia siten, että maksuhäiriömerkinnät täytyy poistaa luottotietorekisteristä aina, kun velka on suoritettu tai sen peruste on poistunut. Lakialoitteen on allekirjoittanut yli sata kansanedustajaa.

– Tarkoituksena on puuttua yleiseen ongelmaan, jossa maksuhäiriömerkintä hankaloittaa velallisten elämää monin tavoin vielä pitkään sen jälkeen kun velka on maksettu, sanoo kansanedustaja Jari Myllykoski (vas.).

Alkuvuodesta jo yli 376[nbsp]000 suomalaisella oli maksuhäiriömerkintä, mikä vastaa noin kahdeksaa prosenttia aikuisväestöstä.

– Merkintä voi estää vuokra-asunnon, kotivakuutuksen ja puhelinliittymäsopimuksen saamisen ja jopa työllistymisen, mikäli tehtäviin liittyy rahan käsittelyä, muistuttavat kansanedustaja Arto Pirttilahti (kesk.) ja kokoomuksen kansanedustaja Harri Jaskari (kok.).

– Emme voi hyväksyä nykytilannetta, missä maksuhäiriömerkintöjä säilytetään luottotietorekisterissä 2-4 vuotta siinäkin tapauksessa, että velka on suoritettu, sanovat SDP:n Satu Taavitsainen ja vihreiden Outi Alanko-Kahiluoto.

– Lakialoitteella luottorekisterin ylläpitäjää velvoitetaan poistamaan maksuhäiriömerkintä kuukauden kuluessa siitä, kun velkoja tai ulosottomies on ilmoittanut velan suoritetuksi tai vanhentuneeksi taikka velan peruste on poistunut, toteavat Ville Vähämäki (ps.) ja Kimmo Kivelä (sin.).

Lisäksi ulosottomiehelle säädettäisiin velvollisuus tehdä peruuttamisilmoitus ilman velallisen erillistä pyyntöä.

Aloitteen ensimmäiset allekirjoittajat katsovat, että maksuhäiriömerkintöjen rangaistusluontoinen säilyttäminen velkansa maksaneilla ihmisillä ei ole tarkoituksenmukaista, vaan johtaa talousvaikeuksien syvenemiseen ja lisää syrjäytymistä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)