Verkkouutiset

Nils Torvaldsin mukaan EU:n Fit for 55 -paketissa on paljon ongelmia. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Meppi varoittaa HS:ssä: Energian hinta voi nousta rajusti

Nild Torvaldsin mielestä kaikki ilmastopaketissa ei täsmää.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Europarlamentaarikko Nils Torvalds (r.) näkee ongelmia EU:n Fit for 55 -lakiesityspaketissa. Asiasta uutisoi Helsingin Sanomat.

EU:n tarkoituksena on siirtyä suhteellisen nopeasti fossiilisista polttoaineista uusiutuviin. Paketissa eriteltyjen keinojen avulla unionin on tarkoitus vuoteen 2030 mennessä vähentää kasvihuonepäästönsä 45 prosenttiin vuoden 1990 tasosta.

Komissio ei ole kuitenkaan kertonut, onko uusiutuvien polttoaineiden tuotantoa mahdollista kasvattaa riittävälle tasolle samassa ajassa. Renew Europe-ryhmän koordinaattorina Euroopan parlamentin ympäristövaliokunnassa toimiva Torvalds toivoisi paketilta selkeämpiä linjauksia asiaan.

– Jos käy läpi koko paketin, sieltä ei löydy selkeää kannanottoa, miten paljon energiaa meillä on milloinkin käytettävissämme, Torvalds sanoo.

Hänen mukaansa energian hinnat ovat jo nyt huolestuttavalla tasolla ja paketti voi pahimmillaan jopa tuplata ne nykytasoon verrattuna.

– Vaarana on, että me teemme nyt hyvää tahtovia päätöksiä, jotka johtavat siihen, että vuonna 2035 meillä ei ole riittävästi energiaa, ja sen hinnat nousevat kaksinkertaisiksi nykyisiin verrattuna, Torvalds sanoo.

– Me teemme nyt päätöksiä, joilla on valtavia seurauksia. Meillä ei ole oikeutta tehdä virheellisiä päätöksiä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)