Henry Theel esitti muun muassa Muistoja Sorrentosta (Palaja Sorrentoon), joka muodosti huiman kontrastin sotaa käyvän Suomen ja auringossa kylpevän Välimeren kanssa. Kirja väittää, että paikalla oli tuhansia halliin sulloutuneita kuuntelijoita.
Laulajasuosikin muistelmat on kirjoittanut tämän adoptoima poika, Pertti Mustonen, jonka jotkut muistavat Helsingin kaupungin pitkäaikaisena tiedotuspäällikkönä ja stadinkundina, Helsingin slangin viljelijänä.
Poika on kirjoittanut lämpimän ja rehellisen kuvauksen suositusta laulajaisästään, joka ei monen muun suomalaisiskelmälaulajan tavoin ollut perso viinalle tai muille lisäaineille, mutta sitäkin enemmän naisille.
Pertti Mustosen oikea isä oli ollut sodassa kadonnut lentäjä Leo Mustonen, mutta uuden isän löytyminen oli nuorelle Pertille onnen potku, koska kyseessä ei ollut rähisevä diiva artistiöykkäri:
”Kun olin nelivuotias, äitini Svea, omaa sukuaan Ahlberg ja silloinen Mustonen, meni naimisiin Henryn kanssa. Sen seurauksena eräs Suomen kaunisäänisimpiä miehiä sai elättää, hoitaa, huoltaa ja vaatettaa minua.
Muistoissani on huikeita vaatteita, joista sain koulussa pilkkaajat kimppuuni. Tuo mies sai myös ruokkia – etupäässä porsaankyljyksillä -, antaa viikkorahoja, kannustaa ja rohkaista minua. Lisäksi hän pyyhkäisi alakulon naamaltani, istutti tilalle pienen yliannoksen itsevarmuutta, kasvatti itsetuntoani ja vahvisti uskoa omaan onneen.”
Harva voi luonnehtia isäpuoltaan noin lämpimin sanoin. Tiedotusvälineiden kertomukset perheonnesta ovat usein päinvastaisia.
Nuoruusvuosien vaarat ja mahdollisuudet
Laulutaidon kehittäminen ja esiintyjän ammattiin pääsy on usein vuosien hartaan työn ketju. Nuorena voi joutua monenlaisten viettelysten vyöhykkeelle. Henry Theelin kaverin – lahjakkaan Veikko Tuomen kokemus oli mennä Olavi Nybergin lauluoppiin, mutta häntä varoitettiin: ”Se rakastuu sinuun. Ole varovainen!” Niin tapahtui.
”Oi, poju pikkuinen. Sinä laulat ihanasti! Minä teen sinusta Caruson!”
Nyberg syleili, rutisteli ja suuteli Tuomea, joka pyristeli vaivautuneesti irti. Kun Tuomi seuraavan kerran tapasi Henryn, hän valitti, että on kauhean ikävää käydä Nybergillä: ”Se opettaa suutelemaan eikä pelkästään laulamaan.”
Edellä olevasta viisastuneena mennessään ensi kerran Nybergin laulutunneille, hän täsmensi: ”Minusta tulee laulaja eikä mitään muuta kuin laulaja ja minä laulan koko elämäni, kuolemaan saakka.” Päätös piti ja pysyi. Edellytykset oppimiseen ja menestykseen olivat erinomaiset.
Hän omaksui tavattoman helposti sävelet ja laulujen sanat. Hänen ylivoimatekijänsä oli laulajan lahjojen lisäksi se, että hän osasi enemmän lauluja kuin muut.
”…heti Olavi Virran jälkeen…”
Olavi Virran ääntä ja tenhoa ei ole kieltäminen, poikaa, Pertti Mustosta Virran asettaminen suomalaisen iskelmätaivaan loistavimmaksi tähdeksi harmitti, hän ei halunnut sitä hyväksyä. Theel itse oli kuitenkin sitä mieltä, että Virta oli paras. Kun lehdistössä kirjoitettiin Theelin naistoilailuista, hänet luokiteltiin kaikkien aikojen laulajaksi – heti Olavi Virran jälkeen.
Kakkoseksi määritelty Theel ei moisesta kantanut huolta, sillä hän teki työnsä tunnollisesti, munailematta, kauniilla äänellään. Ehkä Virran huomioarvo sai pisteitä traagisesta alkoholismista, joka on avittanut monen suomalaistaiteilijan myyttistä kuuluisuutta. Paras runoilija on kuollut runoilija –hokema kertoo paljon.
Theel ei toisaalta arvostanut kilpailijoitaan. Tauno Palo oli määkijä, Tapio Rautavaara lauloi falskisti, Erkki Junkkarinen imitoi muita, Veikko Tuomi oli satakieli jne. Ainoa, joka sai armon, oli Georg Malmsten.
Theel vanheni oikeastaan luonnollisesti. Laulajaa kiusanneet hetkelliset vitsaukset hän hoiti taidolla: äänen käheys tai kurkun kipeys kyettiin peittelemään. Toisen silmän näkökyvyn heikkeneminen oli sekin peiteltävissä, vaikkakin siitä aiheutunut kompastelu oli minimoitavissa varovaisuudella. Jopa harvat epileptiset kohtaukset kyettiin ajan oloon ehkäisemään lääkityksellä.
Totta kai sankaritenorikin alkoi haprastua pysyväisesti, mutta kaikki tapahtui kuitenkin luonnollista tietä. Toki julkisuudessa saatettiin havaita, että astelu lavalle ei ollut enää ripeätä, joskus loppui keuhkoista ilma.
Pitkään hän jaksoi ja halusi esiintyä, mitä ei voi syntinä pitää, kun yleisö kerran halusi häntä kuulla. Yksityiselämässä maestrosta tuli kärttyisä, ja niin jopa avioero oli edessä. Vanhalla iällä sitä oli vaikea kestää.
”Salkku ja mulkku” – juttu on tosi!
Pertti Mustosen kertomus laulajamestari-isästään on hieno osoitus rakkaudesta isään, joka korvasi sodassa kuolleen oikean isän, taistelulentäjän, sankari hänkin. Tyylilaji on väliin lämmin, väliin sarkastisen naturalistinen.
Halpahintaisena lukijana mieli teki luonnollisesti tarkistaa, oliko kuuluisa lausahdus legenda vai totta. Kyse oli kahden kärttyisän ja Henryyn rakastuneen naisen sanallisesta välienselittelystä siinä vaiheessa, kun Henry oli edellisen jättänyt ja muuttanut seuraavan luokse.
Henryn uusi ihastus halusi ex-vaimolta tivata, miten Henry voisi saada uuteen kotiinsa tavaransa. Vastaus kuului suurin piirtein niin, että ”Theelillä on varmasti mukanaan tarpeellinen, kaikki mitä hänellä on:
salkku ja mulkku”. Mustonen kertoo kuin tieteilijä, vielä tuon sanaharkan eri versiotkin, itse perusviesti niissä noudattaa kuitenkin selkeäsanaisesti toinen toistaan.
Pertti Mustonen: Köyhä laulaja ja laulajan poika. Henry Theelin elämää duurissa ja mollissa (toimittanut Maarit Tyrkkö). Docendo 2018.
