Verkkouutiset

Täällä Google näyttää enää artikkeleiden otsikkolinkit

Medialiiton mielestä Google edellyttää tekijöiltä luvat ilmaiseksi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Medialiitto kertoo, että hakuyhtiö Google on reagoinut Ranskan uuteen tekijänoikeussääntelyyn. Hakutuloksissa näytetään jatkossa vain artikkeleiden otsikkolinkit. Kustantajien on mahdollista sallia sisältöjen laajempi näyttäminen, mutta vain ilman korvausta.

Medialiiton elinkeinopolitiikan johtaja Satu Kangas pitää toimivan kilpailun kannalta ongelmallisena, että määräävässä markkina-asemassa oleva yritys edellyttää saavansa tekijänoikeusluvat ilmaiseksi.

Ranska on ensimmäinen EU-maa, joka muutti lakiaan kesäkuussa voimaan tulleen tekijänoikeusdirektiivin perusteella. Direktiivi edellyttää verkkopalveluja tarjoavien yritysten sopivan kustantajien kanssa lehtien sisältöjen käytöstä palveluissa. Yksittäisiä sanoja tai hyvin lyhyitä otteita saa kuitenkin hyödyntää ilman kustantajien lupaa.

– Direktiivi tunnustaa vapaan ja moniarvoisen lehdistön merkityksen kansalaisten tiedonsaannille. Toivon, että rakentamalla julkaisujen uudelleenkäytölle hyvät ja toimivat lisensiointimallit päästään niin kustantajia, palveluntarjoajia kuin kansalaisia hyödyttävään lopputulokseen, Kangas toteaa Medialiiton uutiskirjeessä.

Lainvalmistelu on parhaillaan käynnissä myös Suomessa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)