Matti Vanhanen. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Matti Vanhasen mukaan elpymisrahastosta tulisi saada ratkaisu

Rahaministerin mukaan elvytysrahaa voisi käyttää nettiyhteyksien parantamiseen.

Valtiovarainministeri Matti Vanhanen kertoo puolueensa keskustan tavoittelevan nopeita ja toimivia nettiyhteyksiä koko maahan.

– Ratkaisut suomalaisten ja alueiden yhteyksien tasa-arvoisesta kehittämisestä on tehtävä osana EU:n elpymisvälineen avulla rahoitettavaa Suomen kestävän kasvun ohjelmaa, Vanhanen sanoo tiedotteessa.

Valtion on Vanhasen mielestä vauhditettava yhteyksien rakentamista etenkin alueilla, joille yhteyksiä ei arvioida olevan markkinaehtoisesti tulossa.

– Hallituksen on estettävä Suomen digitaalinen kahtiajako, hän toteaa.

Valtiovarainministeri pitää tärkeänä, että elpymisrahastosta saadaan ratkaisu aikaan.

– Eurooppa tarvitsee noustakseen yhteistä, samanaikaista ja koordinoitua elvytystä.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt