Verkkouutiset

Matti Vanhanen: Suomen varauduttava jopa 200 000 turvapaikanhakijaan

Euroopassa on valmistauduttava mahdollisesti miljoonien ihmisten vaellukseen, keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Matti Vanhanen sanoo.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

”Voimme puhua kansainvaelluksesta. Joidenkin arvioiden mukaan lähtöä odottavat kenties miljoonat epävarmoissa oloissa elävät”, Matti Vanhanen kirjoittaa facebookissa.

Hänen mukaansa EU-johtajien tulevan ylimääräisen huippukokouksen pääasia ei ole 120 000 turvapaikanhakijan jakaminen vaan yhteisen arvion tekeminen siitä, miten Euroopan pitää valmistautua ”mahdollisesti miljoonien ihmisten vaellukseen”.

”Tänään sanoin yhdessä palaverissa, että Suomen kannattaa tehdä harjoituksia mittakaavassa 100–200 000 hakijan virrasta”, Vanhanen toteaa.

Hän muistuttaa, ettei varautumisessa mahdollinen ylimitoitus ole niin vaarallista kuin joutua yllätetyksi.

”Miten tähän kaikkeen pitäisi suhtautua? Tämä on uusi tilanne ja nyt auttamisen eturintama olisi pian rakennettava kriisien lähialueille. Siitä odotetaan huippukokoukselta linjauksia.”

EU:n huippukokous on määrä järjestää keskiviikkona. Kokouksessa käsitellään pakolaistilannetta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)