Verkkouutiset

Matti Vanhanen: Myös talouden sopeutus esillä kehysriihessä

Valtiovarainministerin mukaan julkisen talouden kestävyyttä haetaan ensisijaisesti työllisyyden ja talouden kasvun kautta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Valtiovarainministeri Matti Vanhasen (kesk.) mukaan Suomen elvytyspanostus on ollut koronakriisin aikana ”maltillista, mutta hyvin vaikuttavaa”.

Hän arvioi rokotushankkeen tuovan myönteisiä näkymiä talouteen viimeistään syksyllä.

– Taloutemme on pärjännyt Euroopan muihin maihin verrattuna erinomaisesti. Bruttokansantuote supistui koronakriisin aikana vuonna 2020 -2,8 prosenttia. Tälle vuodelle valtiovarainministeriö on ennustanut 2,5 prosentin kasvua. Vielä tänä keväänä koronakriisin hoito on myös parasta talouspolitiikkaa, Matti Vanhanen kirjoittaa valtiovarainministeriön blogissa.

Hallituksen menolisäyksiä on perusteltu koronakriisin luomalla kuopalla. Vanhanen arvioi, että ilman julkisen kysynnän kasvua talouden tuotanto ja työllisyys jäisivät selvästi toteutuvaa alhaisemmiksi vuosina 2020–2021.

– Koska merkittävä osa tästä julkisen rahankäytön lisäyksestä on väliaikaista, sen vaikutus talouden tuotantoon ja työllisyyteen hiipuu vähitellen. On kuitenkin syytä uskoa, että osalla julkisen rahankäytön väliaikaisesta lisäyksestä – kuten osaamista, uuden teknologian kehittämistä ja käyttöön ottoa sekä vihreää siirtymää tukevat toimet – on pidempiaikaisia talouden tuotantoa, tuottavuutta ja työllisyyttä kasvattavia vaikutuksia, ministeri sanoo.

Hallituksessa ollaan parhaillaan valmistautumassa huhtikuun lopulla pidettävään kehysriiheen. EU:n elpymispaketin ohella tarvitaan myös kotimaisia toimia yrittämisen edellytysten kohentamiseksi.

– EU-välineen rahoitukset elvyttävät lievästi ja se riittää mainiosti Suomen talouden tarpeisiin. Olennaisempia ovat rakenteelliset uudistukset, jotka vahvistavat kasvua ja mieluummin tuplaavat sen suhteessa ennusteisiin. Finanssipolitiikassa on valmistauduttava paluuseen normaaliin eli julkisen talouden kehyksiin. ”Kehykset” ovat valtion vakaan ja ennakoitavan talouden pidon tärkein ankkuri. Koronakriisin aikana 2020 ja vielä 2021 on tässä ollut käytössä tiettyjä joustoja, Matti Vanhanen sanoo.

Hän painottaa, että paluu kehyksiin ei tarkoita talouden sopeuttamista, vaikka siitäkin on keskusteltava kehysriihen yhteydessä.

– Valtiovarainministeriö parhaillaan valmistelee julkisen talouden kestävyystiekarttaa, eli konkreettisia seuraavia askelia viiden miljardin vahvistumistavoitteen saavuttamiseksi. Keinot ovat ensisijaisesti työllisyysuudistukset, talouden kasvun vauhdittaminen, julkisten palveluiden tuottavuuden ja kustannusvaikuttavuuden vahvistaminen sekä sote-uudistus, Vanhanen jatkaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)