Verkkouutiset

Matti Apunen luopuu EVAn johtajan paikasta

Matti Apusen mukaan Eva on halunnut antaa äänen talousliberalismille ja vapaasti hengittävälle markkinataloudelle.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Elinkeinoelämän valtuuskunta Evan johtaja vaihtuu. Nykyinen johtaja Matti Apunen, 58, on ilmoittanut irtautuvansa Evasta helmikuun lopussa.

– Olen ollut alusta saakka sitä mieltä, että Evan kaltainen think tank on organisaatio, jonka on säännöllisesti syytä luoda itsensä uudelleen. Tämä koskee tietenkin myös johtoa, Matti Apunen sanoo tiedotteessa.

Apunen on johtanut Evaa kahdeksan vuotta ja uudistanut sinä aikana Evan toimintatapoja ja profiilia.

– Olemme halunneet antaa selkeän äänen ja muodon talousliberalismille ja vapaasti hengittävälle markkinataloudelle, joka ajaa esteetöntä kilpailua ja jahtaa ajokoirana markkinahäiriöitä, Apunen sanoo.

Etla-Evan hallituksen puheenjohtaja Carl Haglund kehuu Apusen tehneen arvokasta työtä markkinatalouden uskottavana puolustajana.

– Matti Apunen on nostanut Evan keskeiseksi yhteiskunnalliseksi keskustelijaksi. Hän on myös sparrannut Etlaa esittämään analyysinsa ymmärrettävällä tavalla, Etla-Evan toimitusjohtaja Vesa Vihriälä sanoo.

Vuonna 1974 perustettu Eva on puolueista riippumaton ajatuspaja. Sen tehtävänä on edistää Suomen pitkän aikavälin menestystä ja osallistua yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisuun selvityksillä ja politiikkasuosituksilla. Eva tuottaa raportteja, analyyseja, pamfletteja sekä muun muassa SPAM Apunen/Maliranta -podcastia.

Matti Apunen toimi ennen Evaa Aamulehden vastaavana päätoimittajana (2000–2010).

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)