Matti Apunen: Amerikka on republikaanisempi kuin miesmuistiin, mutta sydämeni vuotaa verta

– On kaksi asiaa, joissa Donald Trumpin on hyvin vaikea ottaa taka-askelia, uskoo EVAn johtaja Matti Apunen.

– Onhan tämä erikoinen aamu. Amerikka on republikaanisempi kuin miesmuistiin ja sydämeni vuotaa verta, kommentoi Elinkeinoelämän valtuuskunnan johtaja Matti Apunen tuntemuksiaan Verkkouutisille Donald Trumpin noususta Yhdysvaltain presidentiksi.

Apunen toteaa olleensa ”julkinen republikaani jo pitkään”, mutta näkee monien muiden tapaan Trumpin valinnassa ongelmia:

– On kaksi kysymystä, joissa Trumpin on hyvin vaikea ottaa taka-askelia, arvioi Apunen viitaten Trumpin vapaakauppaa ja maahanmuuttoa kritisoiviin näkemyksiin, joihin Apunen uskoo hänen voittonsa pitkälti perustuneen.

– Näissä asioissa on hyvin vaikea nähdä, että hänen kantansa muuttuisi 180 astetta. Meitähän ensi sijassa huolettaa tämä vapaakauppakysymys, koska vapaakauppa on ollut Suomelle viime vuosikymmeninä äärimmäisen iso asia ja olemme olleet vapaakaupan suurimpia hyötyjiä maailmassa.

Apunen huomauttaa, että ilmassa on kuitenkin vielä paljon kysymysmerkkejä:

– Trumpistahan me tiedämme jotain, mutta hänen hallinnosta emme tiedä käytännössä mitään.

Apunen ennakoi, että poliittisella koneistolla tulee olemaan ”huomattavan tasoittava vaikutus” Trumpin politiikkaan vaikkakin pooli, josta hän virkamieskuntaa valitsee, voi olla kapea.

– Hänen omassa puolueessaankin on tämä ”never Trump”-joukko, josta hän tuskin on ensimmäisenä hallintoa valitsemassa. Erittäin paljon kysymysmerkkejä on siis olemassa tältä osin.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt