Verkkouutiset

Matkustajat estivät tuomitun joukkoraiskaajan karkotuslennon

Karkotettava oli syyllistynyt 16-vuotiaan tytön joukkoraiskaukseen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Joukkoraiskauksesta tuomitun somalimiehen karkottaminen Britanniasta keskeytyi lentokoneen kanssamatkustajien protestiin, kertoo The Times.

Välikohtaus tapahtui viime tiistaina Lontoon Heathrowin lentokentällä. 29-vuotias mies oli tarkoitus lennättää Istanbulin kautta Somaliaan. Palautus keskeytyi, kun matkustajat aloittivat mielenosoituksen miehen puolesta juuri ennen koneen nousua.

Matkustajien kerrotaan vaatineen kovaäänisesti miehen poistamista koneesta. Tätä ennen mies oli huutanut koneessa, että häntä ollaan palauttamassa Mogadishuun kuolemaan. Karkotettava oli myös kertonut olevansa erotettu perheestään.

Viranomaiset yrittivät rauhoitella protestoivia matkustajia. Tilanne päättyi lopulta siihen, että mies vietiin pois lentokoneesta matkustajien hurrauksen ja taputusten saattelemana.

Myöhemmin paljastui, että karkotuksen taustalla oli tuomio 16-vuotiaan joukkoraiskauksesta. Mies oli suorittanut vankilatuomionsa, joten häntä oltiin karkottamassa takaisin kotimaahansa.

Vastaavia mielenilmauksia on nähty tänä vuonna myös muualla.

Kesällä ruotsalaisopiskelijan seisomaprotesti keskeytti afganistanilaisen turvapaikanhakijan palauttamisen Kabuliin. Suomessa Finnairin lento Helsingistä Berliiniin lykkääntyi heinäkuussa, kun koneessa ollut vihreän eduskuntaryhmän lainsäädäntösihteerinä työskentelevä Aino Pennanen protestoi Irakiin palautettavan miehen vuoksi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)