Verkkouutiset

Matkailuyritykset ja ravintolat vaativat verohelpotuksia

Hallituksen elvytystoimet eivät MaRa ry:n mukaan ole kohdistuneet pahiten kärsivään toimialaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry:n mielestä toimiala tarvitsee määräaikaisen arvonlisäverojen alentamisen palvelujen kysynnän ja työllisyyden vahvistamiseksi.

– Hallituksen kesäkuun lisätalousarviossa päättämät koronakriisin akuutin vaiheen jälkeiset elvytystoimet eivät ole kohdistuneet lainkaan suurista toimialoista koronasta pahiten kärsivään matkailu- ja ravintola-alaan. Jos hallitus ei ota huomioon toimialan ahdinkoa, se vaikuttaa hyvin negatiivisesti paitsi toimialan yrityksiin myös sen työntekijöihin ja työllisyyteen, MaRan toimitusjohtaja Timo Lappi toteaa tiedotteessa.

Yhdistys vaatii, että hallitus alentaa syksyn budjettiriihessään kotimaan henkilöliikenteen, majoituksen sekä kulttuuri- ja liikuntapalvelujen arvonlisäveron 24 kuukauden määräajaksi 5 prosenttiin. Ravintolapalvelujen arvonlisävero tulee alentaa 10 prosenttiin 12 kuukauden määräajaksi.

MaRan jäsenkyselyn mukaan matkailu- ja ravintola-alan yritysten palvelujen kysyntä oli heikkoa kesäkuun alusta juhannukseen. Yritysten näkymät ovat vaimeat myös heinä-elokuussa.

Kokoontumisen, matkustuksen ja ravintolatoiminnan rajoitukset, asiakkaiden varovaisuus, etätyöt ja erityisesti ulkomaalaisten asiakkaiden vähäisyys kurittavat MaRan mukaan matkailu- ja ravintola-alaa. Venäjältä, Ruotsista, Britanniasta ja Kiinasta ei saa vielä matkustaa Suomeen, ja Saksastakin saa tulla vasta 13. heinäkuuta lähtien.

Hallituksen tulisi Lapin mielestä purkaa kokoontumis- ja matkustusrajoituksia niin pian kuin mahdollista.

– Kysyntä on pitkälle ensi vuoteen kotimaisten asiakkaiden varassa. Erityisen ongelmallinen tilanne on tulevan talvimatkailusesongin yrityksille. Myös etätyösuositukset tulisi purkaa mahdollisimman pian, Lappi toteaa.

Rajoituksilla suuria vaikutuksia

Festivaaleista lähes 90 prosenttia on MaRan mukaan menettänyt vähintään 90 prosenttia liikevaihdostaan kesäkuussa. Heinä-elokuussa järjestettävistä festivaaleista lähes 80 prosenttia arvioi menettävänsä vähintään 90 prosenttia liikevaihdostaan. Yli 60 prosenttia ei ole voinut kutsua työntekijöitä lainkaan töihin.

Kylpylöistä yli 80 prosenttia on menettänyt vähintään 50 prosenttia liikevaihdostaan kesäkuussa. Yli 60 prosenttia kylpylöistä arvioi menettävänsä vähintään 50 prosenttia liikevaihdostaan heinä-elokuussa. 27 prosenttia kylpylöistä ei ole voinut kutsua työntekijöitä lainkaan töihin ja vähintään 40 prosenttia työntekijöistä on lomautettuina 90 prosentissa kylpylöistä. Jopa 18 prosenttia kylpylöistä arvioi olevansa konkurssiuhan alla kuuden kuukauden kuluttua.

Hotelleista yli 70 prosenttia on menettänyt vähintään 50 prosenttia liikevaihdostaan kesäkuussa. Yli 60 prosenttia hotelleista arvioi menettävänsä vähintään 50 prosenttia liikevaihdostaan heinä-elokuussa. Hotellien henkilökunnasta yli 40 prosenttia on edelleen lomautettuna yli puolessa hotelleista ja 21 prosentissa kaikki työntekijät ovat lomautettuina. 11 prosenttia hotelleista arvioi olevansa konkurssiuhan alla kuuden kuukauden kuluttua.

Huvipuistoista yli 70 prosenttia on menettänyt vähintään 50 prosenttia liikevaihdostaan kesäkuussa. Yli 40 prosenttia huvipuistoista arvioi menettävänsä vähintään 50 prosenttia liikevaihdostaan heinä-elokuussa. Huvipuistojen henkilökunnasta yli 40 prosenttia on edelleen lomautettuna yli 40 prosentissa yrityksistä. 12 prosenttia huvipuistoista arvioi olevansa konkurssiuhan alla kuuden kuukauden kuluttua.

Ravintoloista ja kahviloista yli 50 prosenttia on menettänyt vähintään 50 prosenttia liikevaihdostaan kesäkuussa. Yli 40 prosenttia ravintoloista ja kahviloista arvioi menettävänsä vähintään 50 prosenttia liikevaihdostaan heinä-elokuussa. Ravintoloiden ja kahviloiden henkilökunnasta yli 40 prosenttia on edelleen lomautettuna 40 prosentissa ravintoloista ja kahviloista. Noin 10 prosenttia ravintoloista ja kahviloista arvioi olevansa konkurssiuhan alla kuuden kuukauden kuluttua.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)