Laskettelija menossa mäkeen Ylläksellä maaliskuussa. LEHTIKUVA

Matkailutulosta yli puolet Uudellamaalla ja Lapissa

Matkailutoimialoilla työskentelevistä henkilöistä 40 prosenttia työskenteli Uudellamaalla.

Vuonna 2018 matkailijoiden kulutuksesta Suomessa yli puolet eli noin kahdeksan miljardia euroa kohdistui Uudellemaalle ja lähes 1,1 miljardia euroa Lappiin, ilmenee työ- ja elinkeinoministeriön Alueellinen matkailutilinpito -raportista.

Matkailukysyntä kuvaa matkailijoiden tuotteisiin ja palveluihin käyttämää Suomeen jäävää rahamäärää vuoden aikana. Matkailun kokonaiskysyntä sisältää suomalaisten ja ulkomaisten matkailijoiden kulutusmenot Suomessa.

Alueellisesta matkailukysynnästä noin 25 prosenttia kohdistui Lappiin, Pirkanmaalle, Varsinais-Suomeen, Pohjois-Pohjanmaalle ja Keski-Suomeen.

Vuosina 2015–2018 ulkomainen matkailukysyntä kasvoi 3,6 miljardista eurosta 4,9 miljardiin eli noin 12 prosentin vuosivauhtia.

Ulkomaisen kysynnän kasvu kohdistui erityisesti Uudellemaalle, Lappiin ja Etelä-Karjalaan. Lappi ja Etelä-Karjala ovat ainoat maakunnat, joissa yli puolet matkailukysynnästä on ulkomaista.

Vuosina 2015–2018 kotimainen matkailukysyntä nousi 10,2 miljardista eurosta 10,8 miljardiin eli noin kaksi prosenttia vuodessa. Lähes 80 prosenttia tästä kasvusta kohdistui suurten kaupunkien maakuntiin Uudellemaalle, Pirkanmaalle ja Varsinais-Suomeen.

Matkailun osuus bkt:sta oli koko maan keskiarvoa (2,7 %) suurempi Ahvenanmaalla (19,7 %), Lapissa (6,9 %), Kainuussa (3,8 %), Etelä-Savossa (3,7 %), Etelä-Karjalassa (3,2 %) ja Uudellamaalla (3,1 %).

Matkailutoimialoilla työskenteli vuonna 2018 yhteensä 142 100 henkilöä koko maassa. Uudellamaalla näistä työskenteli 40 prosenttia eli noin 57 100 työllistä. Puolet matkailutoimialojen henkilöstöstä työskenteli ravitsemispalveluissa ja neljännes henkilöliikenteen parissa.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt