Rantasarka -vaunualue Oulun Virpiniemessä 2018 LEHTIKUVA / EEVA RIIHELÄ

Matkailuajoneuvojen kaupassa yllätyskäänne

Peruuntuneet ulkomaanmatkat ovat muuttaneet kysynnän ikärakennetta.

Autoketju Jarmo Rinta-Jouppi Oy:n mukaan matkailuajoneuvojen kysyntä yhtiön verkkosivuilla oli kesäkuussa 16 prosenttia vuodentakaista suurempi. Vajaa kolmannes kiinnostuneista oli 25–34-vuotiaita ja lähes puolet naisia.

– Caravan-matkailu mielletään iäkkäämpien ihmisten suosimaksi harrastukseksi. Tilastomme osoittavat kuitenkin, että vain noin 13 prosenttia matkailuajoneuvoista kiinnostuneista on tällä hetkellä yli 65-vuotiaita, kertoo tiedotteessa J. Rinta-Joupin myyntijohtaja Markku Ala-Hakuni.

Hänen mukaansa vielä vuosi sitten markkinoilla mietittiin kuumeisesti, miten hankkia uusia asiakkaita matkailuajoneuvoille ja kuinka saada nuoremmat sukupolvet innostumaan näistä tuotteista.

– Nyt koronapandemian vuoksi peruuntuneet ulkomaanmatkat sekä tästä kaikesta aiheutunut pettymys ovat täysin yllättäen kasvattaneet matkailuajoneuvojen suosiota yhä nuorempien keskuudessa, Ala-Hakuni toteaa.

J. Rinta-Joupin myyntitilastojen mukaan kaikkien matkailuautojen keskihinta oli kesäkuussa noin 47 580 euroa. Myytyjen asuntovaunujen keskihinta oli hieman yli 26 000 euroa.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt