X
SULJE MAINOS
Euroopan tautienehkäisykeskus kehottaa välttämään matkustamista Suomeen. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Maskien palautusta vaaditaan – ”Suomessa virus leviää pinnan alla”

Kansanedustajan mukaan tilanne on paha sekä ihmisille että taloudelle.

Kokoomuksen kansanedustaja Terhi Koulumies kirjoittaa Facebook-päivityksessään uutisista, joiden mukaan Euroopan tautienehkäisykeskus on merkinnyt Suomen punaiseksi koronakarttaan.

– Nyt lusikka kauniiseen käteen, hallitus! Palauttakaa heti laaja testaus matalalla kynnyksellä ja maskit!, Terhi Koulumies toteaa.

– Kun Euroopan tautienehkäisy- ja valvontakeskus ECDC suosittaa, ettei Suomeen matkustettaisi, niin tilanne on paha sekä ihmisille että taloudelle.

Hänen mukaansa Suomen päivittäiset tartuntaluvut pitää kertoa ainakin kolmella, jotta saa vertailukelpoiset luvut esimerkiksi kesään, jolloin meilläkin vielä testattiin matalalla kynnyksellä.

Kansanedustaja perustelee tätä HUS:n lausunnolla sote-valiokunnalle koronapassista.

– Kun vertaa eri muuttujia kuten sairaalassa olevien määrää Tanskan taannoisiin vastaaviin lukuihin, kun siellä testattiin koko väestö 1-2 viikon välein, kun Suomessa on nyt testaus alasajettu, niin huomataan, että tartuntoja oli aktiivisella testauksella Tanskassa ainakin kolminkertainen määrä näihin Suomen virallisiin tartuntalukuihin verrattuna, Koulumies kirjoittaa.

– Suomessa on nyt siis tartuntoja ihan valtavat määrät ja virus leviää pinnan alla.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt