Verkkouutiset

Maskeilla tutkimuksessa valtava vaikutus koronan tartuntaan

Maskit voivat tutkimuksen mukaan vähentää merkittävästi viruksen leviämistä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tutkimuksen mukaan jo pelkän kirurgisen kasvosuojaimen käyttö voi alentaa merkittävästi koronavirusta sairastavan todennäköisyyttä tartuttaa muita.

– Löydökset kertovat maailmalle ja kansalle, että maskien käytön teho koronaviruspandemiaa vastaan on valtava, Hongkongin yliopiston mikrobiologi, tohtori Yuen Kwok-yung kommentoi lehdistötilaisuudessa Sky Newsin mukaan.

Arvostettu tutkija Yuen oli mukana mukana SARS-viruksen tunnistamisessa vuonna 2003. Hän kertoo tutkijaryhmänsä tehneen tutkimuksen maskeista, koska päättäjät ja Maailman terveysjärjestö WHO ovat kyseenalaistaneet niiden tehon.

Tutkimuksesta kerrotaan tässä Hongkongin yliopiston kotisivuilla. Siinä koe-eläiminä käytetyt hamsterit jaettiin kahteen ryhmään ja pantiin eri häkkeihin. Toisten häkkien hamsterit tartutettiin koronaviruksella ja ilma pantiin kulkemaan niiden häkeistä kohti terveiden häkkéjä.

Ensimmäisessä kokeessa häkkien välille ei pantu minkäänlaista suojaa ja kaksi kolmasosaa terveistä sai tartunnan viikon sisällä. Seuraavassa maskikangas asetettiin terveiden hamstereiden häkin lähelle ja vain yksi kolmasosa sairastui. Kolmannessa kokeessa maskikangas asetettiin lähelle koronaa kantavien hamstereiden häkkiä. Siinä enää yksi kuudesosa terveistä sai tartunnan.

South China Morning Postin mukaan tutkimuksessa havaittiin myös, että maskeista huolimatta tartunnan saaneiden hamstereiden oireet olivat lievemmät kuin ilman maskeja tartunnan saaneiden.

Yuen Kwok-yung kehottaa kaikkia pitämään maskeja yleisillä paikoilla. Hänen mukaansa maskien käyttö selvästi suojaa muita tartunnan saaneilta.

– Tämä on vahvin tässä näytetty tulos. Tartuntoja voidaan vähentää 50 prosentilla, jos kirurgisia maskeja käytetään, etenkin jos tartunnan saaneet pitävät maskeja.

VTT:n julkaiseman tutkimuksen mukaan jo pelkkien kangasmaskien käytöllä voisi olla suurta vaikutusta viruksen leviämiseen Suomessa. VTT:n tutkimusprofessori Ari Harlin kertoi viime viikolla videon välityksellä pidetyssä tiedotustilaisuudessa, että jos yli puolet väestöstä käyttäisi kangasmaskeja, alentaisi se koronaviruksen tartuttavuutta eli R0-lukua peräti noin yhdellä.

Vaikutusta voidaan pitää merkittävänä. R0 mittaa sitä, kuinka monta muuta jokainen koronan saanut tartuttaa. Jos luku on alle yhden, alkaa epidemia hiipua pois. Suomessa R0 on arvioitu olleen toukokuun alussa 0,8.

Moni maa on säätänyt eriasteisia maskipakkoja tai antanut suosituksia niiden käytöstä. Suomessa maskeista on väännetty julkisuudessa ja viranomaisiltakin on kuultu ristiriitaisia kantoja. Sosiaali- ja terveysministeriö on luvannut selvityksen maskien vaikutuksista. Arvostelijoiden mukaan tällaista ei kuitenkaan tarvita, koska tutkimustietoa aiheesta on jo tarpeeksi.

LUE MYÖS:

”Radikaali tulos” – näin maskit laskisivat tartuttavuuslukua

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)