X
SULJE MAINOS
Vihreiden puheenjohtaja, sisäministeri Maria Ohisalo. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Maria Ohisalo väläyttää veronkorotuksia

Vihreiden puheenjohtaja haluaa luopua ilmastolle ja ympäristölle haitallisista tuista ja veroeduista.

Vihreiden puheenjohtaja, sisäministeri Maria Ohisalo ottaa kantaa valtiovarainministeri Annika Saarikon (kesk.) ehdotukseen keventää ansiotuloverotusta vielä tällä vaalikaudella.

– Vihreiden pitkäaikaisena tavoitteena on, että työn ja yrittämisen verotusta voidaan laskea, jos samaan aikaan verotuottoa haetaan ympäristölle ja ilmastolle haitallisen toiminnan verottamisen kautta, Maria Ohisalo kirjoittaa Twitterissä.

Ohisalon mukaan ”höveleistä ilmastolle ja ympäristölle haitallisista tuista ja veroeduista olisi siis luovuttava pikaisesti”.

– Niin kauan, kun näihin ei ole valmiutta puuttua, ei voi puhua kestävästä taloudenpidosta, eikä ympäristö kiitä, Ohisalo toteaa.

Ohisalon mukaan valtion menopuolellakin on merkittäviä tarpeita.

– Näihin lukeutuu esimerkiksi tieteen ja poliisin saama rahoitus. Pelkät veronalennukset yksinään eivät siis tule kysymykseen, Ohisalo linjaa.

Myös vasemmistoliiton puheenjohtaja, opetusministeri Li Andersson otti eilen kantaa Saarikon ehdotukseen. Anderssonin mukaan veronalennuksista ei ole hallituksessa yhteisymmärrystä.

SDP:n varapuheenjohtaja Matias Mäkynen puolestaan totesi, että työn verotusta voidaan laskea, mutta se täytyy tehdä julkisen talouden kannalta kestävästi.

LUE MYÖS:

Annika Saarikko: Ansiotuloverotusta olisi perusteltua alentaa
Li Andersson: Veronalennuksista ei ole hallituksessa yhteisymmärrystä

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt