Verkkouutiset

Maria Ohisalo: Näyttää siltä, että polttoaineen hintaa pitää korottaa

Vihreiden puheenjohtajan mukaan liikenteen päästöjen vähentäminen vaatii suuren muutoksen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Liikenteen päästöjä on vihreiden puheenjohtaja, sisäministeri Maria Ohisalon mukaan vähennettävä reilusti. Hän luonnehtii liikennettä erääksi haastavimmista sektoreista päästöjen vähentämisen kannalta.

– Olemme jo päättäneet hallituksessa puolittaa liikenteen päästöt vuoteen 2030 mennessä, ja tästä tavoitteesta on pidettävä kiinni, Ohisalo toteaa blogissaan.

Koska päästöjen puolittaminen vaatii Maria Ohisalon mukaan niin suuren muutoksen, on kaikki keinot etsittävä. Vihreiden puheenjohtaja korostaa, ettei kukaan voi valikoida vain itselleen mieluisimpia vaihtoehtoja. Valittujen toimien tulisi Ohisalon mukaan olla myös tutkijoiden näkemysten mukaan riittävän tehokkaita.

Hän toistaa jo aiemmin julkisuudessa ennakoidut polttoaineverotuksen korotuspaineet. Ohisalon mukaan tavoitteet näyttävät vaativan polttoaineen hinnan nostamista.

– Liikenne- ja viestintäministeriön selvityksen mukaan näyttää siltä, että emme pääse tavoitteeseen ilman fossiilisten polttoaineiden hintojen korotuksia. Tämä voidaan toteuttaa joko suorilla veronkorotuksilla ja esimerkiksi sitomalla polttoaineverot indeksiin tai tutkijoiden ehdottamalla päästökauppamallilla, jossa päästöoikeuksien vähentyessä polttoaineiden hinta nousisi automaattisesti riittävälle tasolle, Maria Ohisalo sanoo.

Hänen mukaansa päästökauppajärjestelmän tulonmenetykset voisi kompensoida valtaosalle pienituloisista kotitalouksista pienellä osalla päästökaupan tuotoista.

Maria Ohisalo muistuttaa hallituksen tekevän myös ruuhkamaksut mahdollistavaa lainsäädäntöä. Sillä voitaisiin hänen mukaansa vähentää autoilua niillä alueilla, joilla autoilulle on vaihtoehtoja julkisen liikenteen myötä.

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)