Verkkouutiset

Maria Ohisalo IL:lle: Ei kukaan pysty sanomaan, paljonko velkaa tarvitaan

Tuleva velanoton määrä riippuu sisäministerin mukaan koronakriisin hoidosta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Vihreiden puheenjohtaja, sisäministeri Maria Ohisalo myöntää, että hallituksen on tehtävä vielä paljon lisää työllisyystoimia. Oppositio on jättänyt välikysymyksen hallituksen työllisyys- ja talouspolitiikasta.

Ohisalo kommentoi Iltalehdelle, että hänen mukaansa vielä tehtäviin työllisyystoimiin kuuluu koulutus- ja varhaiskasvatusuudistuksen työperäisen maahanmuuton lisääminen sekä kansainvälisten opiskelijoiden nykyistä parempi sitouttaminen Suomeen.

Ohisalo on valmis muuttamaan työttömien ansiosidonnaisen päivärahan saantiperusteita, tai ainakin järjestämään siitä kokeilun, jossa vertailtaisiin työttömien työllistymistä kahdessa eri ryhmässä, joista toisessa ansiosidonnainen päiväraha olisi porrastettu ja toisessa ryhmässä jatkettaisiin nykymallilla. Kokeilu olisi Ohisalon mukaan tarpeen, jotta nähtäisiin, mikä vaikutus ansiosidonnaisen porrastamisella on työllistymiseen.

Hallitus ottaa ensi vuonna velkaa lähes 11 miljardia euroa. Yhteensä tämän ja ensi vuoden velkataakka kasvaa yli 30 miljardilla eurolla.

Keskusta on jo vaatinut, että velkaantumiselle pitää panna stoppi.

– Uskon, että keskusta jakaa saman näkemyksen siitä, että koronakriisin hoito ratkaisee sen, kuinka paljon velkaa joudutaan lopulta ottamaan. Miten hyvin ratkaistaan kriisitoimet, miten hyvin elvytetään, miten hyvin tehdään rakenteellisia uudistuksia, ja näistä kaikista riippuu, kuinka paljon joudumme tulevaisuudessa ottamaan velkaa ja sopeuttamaan.

– Ei kukaan varmasti pysty nyt tässä vaiheessa sanomaan absoluuttista määrää, kuinka paljon velkaa pitää tai voi ottaa.

Maria Ohisalo myöntää, että työskentely Sanna Marinin (sd.) hallituksessa ilmastotoimien edistämiseksi on välillä turhauttanut. Ohisalon mielestä budjettiriihessä hallitusohjelman ilmastolinjaukset ”muuttuivat vihdoin sanoista teoiksi”.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)