Verkkouutiset

Pelastuslaitoksen ja poliisin autoja Helsingissä. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Mari-Leena Talvitie: Pelastajat pitää pelastaa

Suomesta puuttuu kymmenen vuoden kuluttua 2500 onnettomuustilanteisiin koulutettua henkilöä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kolme kokoomuksen kansanedustajaa varoittaa, että Suomea uhkaa lähivuosina pula pelastajista, kuten palomiehistä, ambulanssikuskeista ja muusta onnettomuustilanteiden henkilöstöstä. Kuluvan vuosikymmenen lopulla Suomesta puuttuu 2 500 pelastajaa, arvioivat Mari-Leena Talvitie, Kari Tolvanen ja Heikki Vestman. He ovat tehneet asiasta hallitukselle kirjallisen kysymyksen.

– Kokoomuksen eduskuntaryhmä vaatii hallitusta ryhtymään välittömästi tarvittaviin toimenpiteisiin, jotta Kuopion pelastusopisto voi kouluttaa lisää pelastajia ja pelastusalan toimintakyky säilyy. Pelastajat on pelastettava, Talvitie sanoo.

Pelastajapula syntyy siitä, että alalta jää eläkkeelle joka vuosi enemmän työntekijöitä kuin Kuopion pelastusopistosta valmistuu uusia. Pelastusopiston normaali koulutustahti on vuosittain 120 henkilöä, kun pelkästään eläkkeelle siirtymisen aiheuttama poistuma on vuosittain noin 145 henkilöä, Tolvanen sanoo. Lisäksi toimintavalmiutta kasvatetaan ja varallaolojärjestelmää muutetaan, mikä kysyy resursseja.

– Pelastustoimen alan nykyiset koulutusmäärät eivät pysty mitenkään vastaamaan tähän tarpeeseen, Tolvanen toteaa.

Oma ongelmansa syntyy siitä, että ruotsinkielistä pelastuskoulutusta ei ole järjestetty kymmeneen vuoteen. Ruotsinkielisiä pelastajia tarvittaisiin lisää ennen kaikkea Uudellamaalla ja Pohjanmaalla, Vestman sanoo.

– Tulipalot ja onnettomuudet eivät katso kieltä, mutta hädässä olevan ihmisen on saatava palvelu tarvittaessa ruotsiksi.

Pelastustoimi tarvitsee lisää rahaa 81 miljoonaa euroa, kokoomusedustajat sanovat. He moittivat hallitusta, jolla ei ole suunnitelmaa rahoitusvajeen paikkaamiseksi. Myöskään sote-uudistuksessa ei ole korvamerkitty rahaa pelastustoimelle uusilla hyvinvointialueilla.

– Vaarana on, että sosiaali- ja terveystoimen kasvavaan kustannuspaineeseen etsitään rahoitusta pelastustoimen puolelta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)