Verkkouutiset

Suurta osaa lomautetuista ei voida ottaa töihin

Matkailu- ja Ravintolapalvelualan mukaan rajoitus merkitsee ravintoloiden ahdingon jatkumista.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Hallitus esittää, että vain puolet asiakaspaikoista saa olla käytössä.

– Rajoitus merkitsee sitä, että ravintoloiden talousahdinko jatkuu. Suuri osa kuluista alkaa juosta täysimääräisenä kesäkuun alusta lukien, mutta niitä vastaavien tulojen hankkiminen on vaikeaa liian pienen asiakaspaikkamäärän vuoksi, toteaa Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry.

MaRan mukaan yritykset haluaisivat kutsua lomautetut työntekijänsä takaisin töihin, mutta toiminnan rajoitukset eivät sitä mahdollista.

– Yöravintolatoiminta tarvitsee valtiolta suoraa taloudellisesta tukea niin pitkään kuin yöravintolatoimintaa ei sallita. Valtion tulee korvata myös muille ravintoloille aiheutuvia vahinkoja niin kauan kuin se rajoittaa lailla niiden toimintaa. Eduskunnan tulisi helpottaa ravintoloiden ahdinkoa alentamalla anniskelun ja ruokatarjoilun arvonlisävero 10 prosenttiin 12 kuukauden ajaksi, MaRa vaatii.

Ravintolat saavat avata ovensa kahden kuukauden lakiin perustuvan kiinniolon jälkeen.

– Asiakkaat katosivat nopeasti maaliskuun loppupuolella. Suurin osa ravintoloiden kuluista juoksi vielä 2–4 viikkoa sen jälkeen, kun asiakasmäärä oli vähentynyt dramaattisesti. Osa kiinteistä kuluista on kertynyt myös ravintoloiden kiinnipidon aikana. Tämä tyhjensi ravintoloiden kassat. Monella ravintolalla on maksamatta ennen kiinnioloaikaa ja sen aikana erääntyneet laskut, MaRan toimitusjohtaja Timo Lappi toteaa.

Ravintoloiden aukaiseminen näistä lähtökohdista on erittäin vaikeaa.

– Hallituksen päätös leikata 50 prosenttia asiakaspaikoista merkitsee sitä, että toimintaa on erittäin vaikea saada kannattavaksi. Ravintola voi teoriassakin saada vain 50 prosenttia tuloista. Monet kulut, kuten vuokrat ja energiakulut, nousevat kuitenkin täysimääräisiksi. Puolella asiakaspaikkamäärällä ei ole mahdollista kattaa lähes täysimääräisiä kuluja. Kun ravintola-alan liikevoittoprosentti on normaalina talousaikana vain 1–4 prosenttia liikevaihdosta, on kannattava toiminta rajoitusten voimassa ollessa käytännössä lähes mahdotonta, hän sanoo.

MaRa esittää, että asiakaspaikkojen enimmäismäärä nostetaan 75 prosenttiin.

– Joka tapauksessa valtion tulee korvata ravintoloille vahingot niin kauan kuin valtio rajoittaa lailla ravintoloiden toimintaa. Vetoan myös vuokranantajiin, että ne alentaisivat vuokria niin kauan kuin ravintolatoiminta palaa normaalikysyntään, Lappi toteaa.

Ravintoloiden kassat ovat tyhjät. Eduskunta pohtii parhaillaan valtion ravintoloille maksaman kohtuullisen korvauksen määrää ja muita ehtoja.

– Ravintolat ovat erittäin vaikeassa taloudellisessa asemassa. Valtion maksama vahinkojen korvaaminen auttaa ravintoloita, mutta ei kata lähellekään ravintoloiden koronakriisistä ja ravintoloiden sulkemisesta aiheutuneita vahinkoja.

Timo Lappi muistuttaa, että ala työllistää suoraan 81[nbsp]000 henkilöä. Lisäksi ravintola-ala työllistää välillisesti noin 36[nbsp]000 henkilöä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)