Verkkouutiset

Manfred Weber: EU puolustaa Suomea, vaikka mitä tapahtuisi

EU-komission puheenjohtajuutta tavoitteleva saksalaismeppi sanoo, että Venäjää kohtaan tulee olla luja. Yhdysvaltoja hän pitää epäluotettavana.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

EU-komission puheenjohtajuutta tavoitteleva Manfred Weber sanoo, että EU sitoutuu Suomen puolustamiseen siinä tapauksessa, että Venäjä painostaisi Suomea.

– Me seisomme Suomen rinnalla, mitä tahansa tapahtuukin (no matter what). Me haluamme, että Eurooppa on nykyistä itsenäisempi, ja mitä enemmän EU voi tehdä itsensä hyväksi, sitä enemmän se voi tehdä Suomen hyväksi, Manfred Weber sanoo Verkkouutisille sähköpostitse.

Hänen mukaansa Suomi tietää paremmin kuin useimmat, millaista on joutua Venäjän uhkaamaksi.

– Viime vuosina Venäjä ei ole tullut yhteistyökykyisemmäksi, vaan päinvastoin. Venäjän presidentti Vladimir Putin haluaa hajottaa EU:ta ja rajoittaa valtaamme.

Weberin mielestä Venäjää kohtaan täytyy olla yhteistyökykyinen mutta luja.

– Sen takia kannatan Venäjän-vastaisten pakotteiden jatkamista ja haluan pysäyttää Nord Stream 2 -kaasuputken rakentamisen.

Saksalainen Weber on EU-parlamentaarikko ja hän tavoittelee keskustaoikeistolaisen EPP-ryhmän kärkiehdokkuutta EU-komission puheenjohtajan tehtävään. Kärkiehdokas valitaan torstaina Helsingissä. Myös Euroopan investointipankin varapääjohtaja Alexander Stubb tavoittelee kärkiehdokkuutta.

– Me molemmat edustamme eurooppalaisten poliitikkojen uutta sukupolvea, Weber sanoo.

Weber toteaa, että EU on viime vuosina ottanut historiallisen askeleen kohti puolustusyhteistyötä, mikä säästää veronmaksajien rahoja: tutkimus- ja kehityspanostuksia yhdistetään, harjoituksia järjestetään yhdessä ja kyberhyökkäyksiä torjutaan yhteistyössä.

Weberin mukaan Eurooppa ei voi enää luottaa muihin.

– Ensi askelet ovat tärkeitä, jotta meistä tulee vähemmän riippuvaisia epäluotettavista kumppaneista, kuten Yhdysvalloista.

EU:n turvallisuutta parantaa myös yhteinen rajavalvonta, Weber sanoo. EU-komissio pyrkii laajentamaan sitä ja palkkaamaan 10 000 rajavalvojaa.

– Jos ulkorajojamme ei turvata, meidän on mahdotonta säilyttää sisäiset rajamme avoimina. Meidän tulee taistella salakuljettajia vastaan ja pysäyttää laiton maahanmuutto jo ulkorajoilla.

Weber perää EU-mailta keskinäistä solidaarisuutta. Hänen mielestään jokaisen maan tulee ottaa vastaan turvapaikanhakijoita ja pakolaisia, eikä yksikään voi jättää osallistumatta.

– Meidän pitää antaa ”Marshall-apua” Afrikan maille ja auttaa niitä rakentamaan vahvat taloudet. Jos ihmisillä ei ole töitä siellä missä he syntyvät, he etsivät niitä muualta.

Marshall-apu viittaa tukeen, jota Yhdysvallat antoi Euroopalle toisen maailmansodan jälkeen.

Populisteille Weberiltä ei riitä ymmärrystä. Hän sanoo etsineensä ratkaisuja maahanmuuttokriisiin jo pitkään mutta törmänneensä jatkuvasti populistien vastustukseen.

– He tekevät asioista yhä vaikeampia.

Manfred Weber ottaa esimerkiksi Italian varapääministeri Matteo Salvinin.

– Salvinin kaltaiset populistit puhuvat ristiriitaisuuksia joka päivä. He haluavat tuhota Euroopan, mutta samaan aikaan he vaativat, että Euroopan pitää auttaa Italiaa maahanmuutto-ongelmissa.

Weber moittii Italian hallitusta myös valtion velan kasvattamisesta ja vaatii, että se keskittyy talouden uudistamiseen. Hän kuitenkin muistuttaa, että kansalliset budjetit ovat jäsenmaiden itsensä vastuulla ja että budjetit laaditaan kansalaisia eikä Brysseliä varten.

– Mutta kuulumme samaan europerheeseen, ja se mitä teet kotona, vaikuttaa meihin kaikkiin. Odotan Italian hallitukselta toimia, koska muuten se ajaa omat pankkinsa ja eurooppalaiset naapurinsa hankaluuksiin.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)