Verkkouutiset

Makedoniassa marssittiin Nato-jäsenyyden puolesta

Nimikiista Kreikan kanssa on ollut vuosikymmeniä Makedonian EU- ja Nato-jäsenyyksien tiellä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tuhannet ihmiset ovat ilmaisseet Makedoniassa tukensa mahdolliselle nimenmuutokselle, joka mahdollistaisi maan Nato- ja EU-jäsenyydet.

Kreikka on estänyt veto-oikeudellaan jäsenyysneuvottelut, sillä sen mukaan Makedonia-nimi kuuluu Pohjois-Kreikassa sijaitsevalle maakunnalle.

Jo kolme vuosikymmentä kestänyt kiista saatiin vihdoin ratkaistua kesällä, kun maiden ulkoministerit allekirjoittivat asiaa koskevan sopimuksen. Makedonian nimenvaihdos Pohjois-Makedoniaksi odottaa vielä syyskuun 30. päivä järjestettävän kansanäänestyksen tulosta.

Pääministeri Zoran Zaev kertoi väkijoukoille pitävänsä sopua historiallisena ja reiluna.

– Sen viesti on: haluamme katsoa tulevaisuuteen. Haluamme eurooppalaisen Makedonian, Zaev sanoi Radio Free Europen mukaan.

– EU ja Nato tarjoavat meille turvallisen tien. Ei ole muutakaan vaihtoehtoa, jos haluamme tavoitella parempaa elämää.

Nimenmuutosta vastustava oppositio järjesti oman mielenilmauksensa Stipin kaupungissa sunnuntaina. Sen mukaan Kreikan kanssa saavutettu sopu ei ole Makedonian kansallisten etujen mukainen.

Kyselyiden mukaan vahva enemmistö kannattaa nimenmuutosta, tosin 50 prosentin äänestysaktiivisuuden ylittäminen on vielä epävarmaa. EU ja Yhdysvallat ovat ilmaisseet tukensa diplomaattiselle ratkaisulle.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)