Verkkouutiset

Maavoimien harjoituksia ympäri Suomea

Puolustusvoimat ja eri viranomaiset harjoittelevat paikallispuolustusta vielä tällä viikolla.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Viikoilla 9 ja 10 toteuttavilla harjoituksilla parannetaan viranomaisten välistä yhteistyötä häiriötilanteissa ja paikallispuolustuksen valmiutta vastata turvallisuustilanteen äkillisiin muutoksiin.

Harjoituksiin osallistuu noin 4500 Puolustusvoimien ja eri viranomaisten edustajaa. Paikallisturvallisuus rakentuu viranomaisten, elinkeinoelämän, paikallisjoukkojen ja alueen asukkaiden yhteisestä varautumisesta ja harjoittelusta.

Paikallispuolustusharjoitukset näkyvät asutuskeskuksissa, ja niissä liikkuu runsaasti sotilasajoneuvoja, kuten kuljetuspanssariajoneuvoja. Osaan harjoituksista liittyy lentotoimintaa.

Harjoitusjoukot käyttävät sivullisille vaarattomia, mutta melua aiheuttavia paukkupatruunoita.

Paikallispuolustusharjoituksia järjestetään Maavoimissa kahdesti vuodessa keväällä ja syksyllä koko Suomen alueella. Paikallisjoukoissa toimii oman alueensa hyvin tuntevia reserviläisiä.

Paikallisjoukkojen tehtäviä ovat muun muassa joukkojen perustaminen, alueiden valvonta ja tärkeiden kohteiden suojaus, erilaiset taistelutehtävät, kuten erikoisjoukkojen vastainen toiminta sekä muiden joukkojen ja viranomaisten tukeminen ja huolto paikallisesti

Harjoitusten tavoitteita ovat tilannekuvan jakaminen eri viranomaisten välillä ja yhteisen tilannekuvan muodostaminen, johtaminen, tiedonvaihto ja yhteistoiminta eri viranomaisten välillä, toiminta moniviranomaistilanteissa, niiden käytännön johtaminen, tiedonvaihto ja raportointi, henkilöstön harjaannuttaminen sekä varusmiesten ja reserviläisten kouluttaminen paikallispuolustustehtäviin sekä valmiuden ja puolustuskyvyn luominen ja harjoittelu paikallistasolla.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)