Verkkouutiset

Maatalouden töihin vyöry: Neljässä päivässä yli 1000 hakemusta

Työtä hakevien määrä on ollut arvioitua suurempi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Maatalouden kriittisiin kausitöihin on hakenut muutamassa viikossa yli 1[nbsp]000 suomalaista, henkilöstöpalveluyritys Barona kertoo.

Barona kertoo aloittaneensa viime torstaina kampanjan, jonka tarkoituksena on etsiä kotimaasta työntekijöitä koronavirusepidemian aiheuttamaan työpulaan maa- ja metsätalousalalla. Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK on aiemmin arvioinut, että maatalouden kausityöntekijöiden tarve keväällä ja kesällä on vähintään 14[nbsp]000 työntekijää, joista pääosa on ennen koronavirusepidemiaa ollut ulkomaalaisia.

Kausityöntekijöiden etsintä kotimaasta käynnistettiin kiireellisesti, ja hakemusmäärä on yllättänyt positiivisesti. Ensimmäisen neljä päivän aikana lähetettiin yli yli 1[nbsp]000 työhakemusta.

– Kannamme syvää huolta Suomen ruokaturvasta tässä poikkeustilassa, jossa valtaosa ulkomaisista kausityöntekijöistä ei tule maahamme. Näin huhtikuussa kylvökausi on jo käynnissä, joten aikaa ei ole hukattavaksi yhtään. On ollut hienoa nähdä, että halukkuutta maataloustöihin näyttäisi löytyvän, toteaa Baronan elintarviketeollisuuden palvelujohtaja Arto Töyrä.

Barona etsii työntekijöitä esimerkiksi marjatiloille sekä vihannes- ja juurestiloille eri puolille Suomea. Työhakemuksia tulee jatkuvasti lisää, mutta vaikka tahti on lupaava, ei nykyinen määrä vielä riitä.

– Hakemusvyöry osoittaa, että maaseudun työt kyllä kiinnostavat myös suomalaisia. On kuitenkin selvää, että nyt saavutettu hakijamäärä ei riitä lähellekään maataloustuotannon todelliseen tarpeeseen. Tarvitsemme useita tuhansia työntekijöitä lisää, Töyrä muistuttaa.

Barona on Suomen kuudenneksi suurin työnantaja. Sillä on toimistoja noin 30 paikkakunnalla ympäri Suomen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)