"Olisi korkea aika siirtyä 2000-luvulle ja lopettaa vanhakantainen työpaikkojen alueellistaminen." LEHTIKUVA/TIMO JAAKONAHO

Antti Palola: Maaseudun autioitumisen takana poliitikkojen tuottavuustavoitteet

Pari viikkoa sitten lomasilmiini osui uutinen Ylen kyselystä, jonka mukaan neljä viidestä suomalaisesta haluaa, että koko Suomi pysyy asuttuna – ja että valtio maksaa palveluiden turvaamiseen liittyvät viulut.

Moni päättäjä on uutisen jälkeen vakuutellut, että kyllä kansa tietää ja että nyt on korkea aika ryhtyä toimeen tässäkin asiassa.

Olisi ollut mielenkiintoista tietää kansan mielipide, jos siltä olisi myös kysytty, kuinka moni olisi valmis maksamaan vuosittain siitä, että koko Suomi pysyy asuttuna.

Olen itse pohtinut asiaa joutilaana lomalaisena Etelä-Savon ja Pohjois-Pohjanmaan syrjäkylillä, kaukana ruuhka-Suomen ja pääkaupungin hälinästä. En voi välttyä ajatukselta, että kyselyyn vastanneet ovat kaltaisiani, lämpimän kesän lumoissa maaseutuidylliin ihastuneita ja mennyttä aikaa haikailevia maalaisromantikkoja.

Toimettomana kesälomalaisena kauniina kesäpäivänä on mukava ajella syrjäkylältä kirkolle kauppa-asioille tai muuten vain maalaiselämää ihastelemaan muiden lomalaisten keskelle. Viettämään elämää, jota kestää vuosittain korkeintaan kuukauden tai kaksi.

Pysyvästi syrjäkylällä asuvan vuodenkierto on aivan toisenlainen. Kun lomalaiset ovat palanneet koteihinsa, kirkonkylä on tyhjä ja sen raitti hiljainen.

Jos satut olemaan ikäihminen ja vailla omaa kulkupeliä, jo syrjäkyliltä kirkolle tuleminen on hankalaa. Nuoria ei näy, sillä suurin osa heistä haluaa ihmisten ilmoille – jos ei pääkaupunkiin tai muihin isoihin kaupunkeihin, niin ainakin seutukaupunkeihin. Näin on ollut viimeiset viisikymmentä vuotta ja näin tulee olemaan jatkossakin – halusimmepa sitä tai emme.

***

Olen työssäni 2000-luvun alun seurannut tiiviisti eri hallitusten toimintaa koko Suomen pitämisessä asuttuna. Ollessani vuosina 2005-2013 valtion henkilöstöä edustavan Palkansaajajärjestö Pardian puheenjohtaja näin hyvin läheltä valtion väen kaavamaisen vähentämisen, joka naamioitiin milloin tuottavuusohjelman, milloin taas vaikuttavuus- ja tuloksellisuusohjelman nimissä toinen toistaan ylevimpiin tavoitteisiin.

Valtion tuottavuusohjelma käynnistettiin vuonna 2003 ja vaikuttavuus- ja tuloksellisuusohjelma vuonna 2011. Molemmilla on ollut sama tarkoitus: valtion henkilöstön vähentäminen. Vähentäminen osui monesti maakuntien ja harvaan asuttujen seutujen työpaikkoihin, koska henkilöstön vähennykset kohdistettiin kauniisti sanottuna ”matalan tuottavuuden toimipisteisiin”.

Selkokielellä tuolloin lakkautettiin toimipisteitä ja vähennettiin henkilöstöä sieltä, missä asiakaskäyntejä oli vähiten. Ja niitähän on tietysti vähiten siellä, missä väkeäkin on vähiten, eli maaseudulla ja harvaan asutuilla alueilla.

Valtion väen jatkuvan vähentämisen seurauksena alueiden luontaisia työpaikkoja on karsittu kovalla kädellä koko 2000-luvun alun ajan. Hallitus toisensa jälkeen on luvannut korvata menetettyjä työpaikkoja, mutta laihaksi korvaaminen on jäänyt.

On hölmöläisten hommaa, kun ensin tuottavuuden nimissä vähennetään harvaan asuttujen maakuntien luontaisia työpaikkoja ja sitten hyvityksenä tälle pyritään alueellistamaan olemassa olevia työpaikkoja ja siirtämään ihmisiä alueille. Se ei yksikertaisesti toimi.

Olisi korkea aika siirtyä 2000-luvulle ja lopettaa vanhakantainen työpaikkojen alueellistaminen ja siirtyä olemassa olevan työn jakamiseen ja työtehtävien alueellistamiseen. Tämä tarkoittaisi, että ainakin verovaroilla rahoitettavia julkisen hallinnon työtehtäviä jaetaan uutta teknologiaa hyväksi käyttäen alueille, joissa osaavaa työvoimaa on saatavilla.

***

Onni yksillä, kesä kaikilla! Vanha sanonta tulee väkisin mieleen, kun laskeskelee tämän kesän hellepäiviä. Jokainen on saanut nauttia auringosta ja lämmöstä – joita on jonkun mielestä ollut jopa liikaa. Monelle aikuiselle kulunut kesä on tuonut mieleen ”oikeat lapsuuden kesät”, jolloin aurinko paistoi ja vesi oli lämmintä. Tämän päivän lapset muistavat kesän sitten aikanaan oman lapsuutensa oikeana kesänä.

Mitä sitten tulee koko Suomen pitämisessä asuttuna, niin toivon sitä lämpimästi kuten toivon aurinkoista kesää. Kuitenkin ilman haikailua johonkin menneeseen aikaan, joka ei enää palaa.

Antti Palola

Antti Palola

Antti Palola on STTK:n puheenjohtaja.

Kommentit