Verkkouutiset

”Maakuntavero synnyttäisi uuden tulonsiirtoautomaatin”

Kokoomusnuorten puheenjohtajan mukaan maakuntavero ei lisäisi alueiden vastuuta omista palveluistaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Sen sijaan Kokoomusnuorten puheenjohtaja Henrik Vuornoksen mukaan maakuntavero synnyttäisi uuden alueellisen tulonsiirtoautomaatin. Syksyllä 2017 kuntakonsultti, hallintotieteiden tohtori Eero Laesterä teki alustavia laskelmia mahdollisista maakuntaverotuksen tasoista. Laesterän laskelmien mukaan Uudellamaalla veroprosentin tasoksi olisi tullut 13,8 ja Kainuussa 30,5.

– Maakuntaveroa perustellaan usein maakuntien oman vastuun lisäämisellä. Nykyisten tietojen valossa on selvää, että maakuntaveroon olisi luotava myös maakuntien välinen tasausjärjestelmä, jotta se olisi perustuslainmukainen. Nykyinen perustuslain tulkinta tuskin hyväksyy sitä, että jossain maakunnassa maakuntavero voisi olla kaksinkertainen toiseen verrattuna, sanoo Vuornos tiedotteessaan.

Hänen mukaansa maakuntavero johtaisi väistämättä ansiotuloverotuksen kiristymiseen. Työllisyyden nostamiseksi työn verotusta pitäisi ennemmin keventää kuin kiristää.

– Mikäli maakuntaveron kylkeen luodaan massiivinen tulontasausjärjestelmä, ei maakuntapäättäjillä olisi todellista motiivia huolehtia verotuksen kohtuullisuudesta, sillä maakuntien välinen verotulojen tasausjärjestelmä viime kädessä kuittaa laskun. Sosiaali- ja terveysmenot tulevat väestön ikääntymisen myötä kasvamaan merkittävästi. On kestämätön tilanne, jos tämä menokasvu voidaan rahoittaa vain ansiotuloihin kohdistuvaa verotusta kiristämällä, sanoo Vuornos.

– Väestön ikääntyessä työllisyysaste pitää saada kasvuun. Siinä yksi keskeinen tekijä on ansiotuloverotuksen keventäminen. Suomeen ei pidä luoda verojärjestelmää, josta tulisi työn verotuksen kiristysautomaatti, hän jatkaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)