Verkkouutiset

”Maailman toivo” – johtava rokote nyt suurtesteihin

Oxfordin yliopiston rokotetta testataan koronan runtelemissa Etelä-Afrikassa ja Brasiliassa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Oxfordin yliopiston koronavirusrokotehanketta testataan nyt Britannian lisäksi myös Etelä-Afrikassa ja Brasiliassa.

Oxfordin kokeellista rokotetta pidetään pisimmälle ehtineenä rokotehankkeena. CBS nimittää sitä yhdeksi ”maailman parhaista toivoista” löytää kestävä ratkaisu COVID-19-pandemiaan.

Koronaepidemia on hiipumassa Britanniassa, ja tutkijat pelkäävät, että 10[nbsp]000 ihmistä kattavassa tutkimuksessa maassa ei saataisi riittävän vakuuttavia tuloksia rokotteen toimivuudesta.

Tutkijoiden mukaan kokeellista rokotetta pitää testata alueilla, joilla useampi ihminen altistuu koronavirukselle.

Siksi ihmiskokeita laajennetaan koronan runtelemiin Etelä-Afrikkaan ja Brasiliaan, jossa epidemia on kiihtymisvaiheessa. Rokotetta testataan kummassakin maassa 2[nbsp]000 vapaaehtoiseen.

Myös Yhdysvalloissa on tarkoitus aloittaa kesäkuussa Oxfordin kokeellisen rokotteen laajat ihmiskokeet. Yliopiston kumppanina toimiva lääkeyhtiö AstraZeneca suunnittelee värväävänsä 30[nbsp]000 vapaaehtoista kokeita varten.

Oxford-tiimi on koordinoinut valmistajien kanssa useissa maissa tuottaakseen noin kaksi miljardia rokoteannosta ensi vuoden alkuun mennessä, jos kokeellinen rokote osoittautuu tehokkaaksi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)