Verkkouutiset

Maailman kovin ääni tappaisi ihmisen siihen paikkaan

Aikakirjoihin jäänyt ilmeisesti kaikkien aikojen kovin ääni koettiin 133 vuotta sitten.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Fivethirtyeight-nettisaitin tiedepalstalla vastataan lasten lähettämiin kysymyksiin. Viisivuotias Kara Jo kirjoittaa, että hän haluaa kuulla maailman kovimman äänen.

– Ei. Ei, et todella halua, Kara Jolle vastataan.

Saitti muistuttaa, että ääni on mekaaninen asia. Mitä kovempi ääni, sitä kovempi isku. Tarpeeksi kova ääni heittää ihmisen takapuolelleen maahan. Ääni voi tappaa.

Australian Alice Springsissa karjatilalliset kuulivat 27. elokuuta 1883 äänen kuin kaksi laukausta olisi ammuttu kiväärillä. Sillä hetkellä Indonesiassa lähes 4 000 kilomerin päässä purkautui Krakataun tulivuori. Tiedemiesten mukaan se aiheutti äänen, joka ilmeisesti on kovin ihmisen koskaan mittaama ääni.

Ihmiset kuulivat Krakataun purkauksen tuhansien kilometrien päässä – ei pamauksina, vaan ilmanpaineen muutosten kautta. On myös todistettu, että purkauksen ääni kiersi koko maapallon ympäri ilmeisesti neljästi. Brittialus oli 60 kilometrin päässä – joka toisella sen miehistön jäsenellä tärykalvot puhkesivat.

160 kilometrin päässä Krakataun purkaus olisi ollut 172 desibeliä. Kaskelotti on maapallon äänekkäin eläin: sen suunnistamista varten päästämä ääni on voimakkuudeltaan vedessä 174 desibeliä. Nasan äänekkäin tuottama ääni tuli Saturnus V -raketista ja oli 204 desibeliä Ihminen kärsii altistuksista yli 110 desibelin äänille.

Kun Tseljabinskin meteori räjähti taivaalla helmikuussa 2013, sen infraääni havaittiin 15 000 kilometrinkin päässä. Ääniaallot kiersivät ympäri maapallon – mutta niitä ihminen ei kuullut.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)