Verkkouutiset

Maailman korkein tyhjä rakennus sai 30 vuoden jälkeen nimikyltin

Pjongjangin tornihotelli eteni uuteen virstanpylvääseen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Maailman korkein tyhjä rakennus on Pohjois-Korean Pjongjangin Ryugyong. Pilvenpiirtäjän yli 30-vuotinen saaga on nyt edennyt siihen, että kesällä rakennukseen kiinnitettiin nimikyltti koreaksi ja englanniksi sekä logo.

Pohjois-Korea rakennutti Pjongjangin keskustaan 1987 alkaen hotelliksi tarkoitetun massiivisen lasipyramidin, joka jättää kaupungin rakennukset varjoonsa. Pjongjangin vanhaa lempinimeä Ryugyong (’Pajujen pääkaupunki’) kantava hotellirakennus on kuitenkin ollut tyhjillään valmistumisestaan lähtien.

Vuonna 1986 eteläkorealaiset olivat rakentaneet Singaporeen Westin Stamford-hotellin. Se oli tuolloin 226-metrisenä maailman korkein rakennus. Pohjois-Korea päätti näyttää, ettei se jäisi kakkoseksi.

Ryugyongin oli tarkoitus valmistua Pohjois-Korean isännöimiä vuoden 1989 nuorisofestivaaleja varten. Sosialistisen maailman huipputapahtuman oli tarkoitus olla sopiva ajankohta Etelä-Korean ennätyksen lyömiseen.

Ryugyong ei kuitenkaan teknisten ongelmien takia valmistunut ajoissa. Hallitus oli sijoittanut nuorisofestivaaliin valtavia summia. Sitten kaatui Neuvostoliitto ja Pohjois-Korean saama taloudellinen tuki loppui. Vuonna 1992 tornin rakentaminen lopetettiin, ja punalipulla varustettu nosturi jäi nököttämään sen huipulle.

Ryugyong on 305 metriä korkea. Siihen suunniteltiin vähintään 3000 hotellihuonetta ja viisi pyörivää näköalaravintolaa. Rakennuksessa on kolme siipeä ja korkein kohta on 15-kerroksinen piikkitorni. Koska käytössä oli vain betonia, tuli rakennuksesta tehdä pyramidin muotoinen.

Vuonna 2006 aloitettiin rakennustyöt uudelleen yhteistyössä egyptiläisten kanssa. Ruostunut nosturi poistettiin. Egyptiläiset sekä lasittivat että metallipaneloivat rakennuksen julkisivun. Työt loppuivat vuonna 2011 ja seuraavan vuonna uutisointiin, että saksalainen luksushotelliyhtiö Kempinski aikoisi avata rakennuksessa hotellin. Nämäkin suunnitelmat kariutuivat markkinoiden puuttumiseen.

Vuonna 2017 uutisoitiin, että hotelli mahdollisesti avattaisiin. Niin ei käynyt. Tornin seinillä toteutettiin 2018 maan suurin valoshow, kun seinät valaistiin led-valoilla ja niille heijastettiin Pohjois-Korean historiaa, poliittisia iskulauseita ja maan lippu neljän minuutin ajan.

Rakennuksessa on lähinnä runko, eikä sen kestävyydestä ole tarkkaa tietoa. Sisällä ei ole juuri muuta kuin betonilattiat. Moderni käyttö vaatisia uusia sähkötöitä ja -johdotuksia, joita on vaikea tehdä täysbetonisiin rakenteisiin.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)