Maailman johtavan superyrittäjän hurjat bisnekset – ihminen Marsiin, sähköauto ja avaruusnetti

Ennen olivat Thomas Edison, Howard Hughes ja Henry Ford, nyt tulee Elon Musk.

Kuka olisi maailman johtava innovaatioiden tekijä, keksintöjen läpiajaja ja uutta kaupallistava yrittäjä?

Takavuosina moni saattoi mainita sellaiseksi Bill Gatesin, Steve Jobsin, Larry Pagen. Viime vuosina asemaa kohti on noussut monelle suomalaiselle tuntematon nimi. 44-vuotias Elon Musk on huikeita aikaansaanut ja paljon enemmän tavoitteleva mies PayPalin, Teslan, SpaceX:n ja SolarCityn takana.

Etelä-Afrikasta 1992 Amerikkaan tulleen Elon Muskin menestys sinetöityi vasta viime vuosina Teslan ja SpaceX:n päästyä vauhtiin. Ne saattavat muuttaa koko autoteollisuutta ja aloittaa uuden luvun avaruuden valloituksessa.

Rakettiteollisuuden yksityistämisellä, Teslan S-mallin autolla ja SolarCityllä Muskin katsotaan tehneen vallankumouksen kolmessa teollisuudessa samaan aikaan. Seuraavaksi hän yrittää samaa muun muassa Powerwall-akuilla energian varastoinnissa ja huippunopealla Hyperloop-kulkuvälineellä kahden suurkaupungin välillä.

Röyhkeä toisinajattelija

Ashlee Vance katsoo uutuuskirjassaan Elon Musk. Tesla, SpaceX, and the Quest for a Fantastic Future, että 2008 talousromahdus sai koko Kalifornian Piilaakson vieroitushoitoon, jonka jälkeen oli muotia vain pelata varovaisesti.

Google ja Steve Jobsin iPhone jäivät oman aikansa poikkeuksiksi. Todelliset merkittävät innovaatiot loppuivat. Nettiväki alkoi pitää suurena saavutuksena 140 merkin viestintää. Sukupolven parhaat aivot miettivät keinoja saada ihmiset klikkaamaan mainoksia.

Röyhkeä, erittäin vaativa ja rohkea Elon Musk on kaikkea muuta ja melkein ainoa onnistunut tulokas, joka on tehnyt toisin. Maaninen yrittäjä on useita kertoja käynyt tekemään mahdottomina pidettyjä asioita, riskeerannut aivan kaiken ja kieltäytynyt häviämästä.

Ja hän haluaa ihmisen Marsiin. Kaikki hänen bisneksensä niveltyvät tuohon samaan asiaan.

”Kun Musk asettaa epärealistisia tavoitteita, loukkaa työntekijöitä verbaalisesti ja vaatii heiltä työssä kaiken, sen uskotaan olevan – jollain tasolla – osa Mars-agendaa. Jotkut työntekijät rakastavat häntä tämän takia. Toiset inhoavat häntä mutta pysyvät omituisen lojaaleina kunnioituksesta hänen hinkuaan ja missiotaan kohtaan. Se mitä Musk on kehittänyt, joka puuttuu niin monilta Piilaakson yrittäjiltä, on maailmankuva jolla on tarkoitus. Hän on riivattu nero tavoittelemassa suurinta haastetta jota kukaan on koskaan keksinyt. Hän on vähemmän toimitusjohtaja tavoittelemassa rikkauksia kuin kenraali johtamassa joukkojaan varmistaakseen voiton. Siinä missä (Facebookin) Mark Zuckerberg haluaa auttaa sinua jakamaan vauvakuvia, Musk haluaa… no… pelastaa ihmiskunnan itse aiheutetulta tai sattumanvaraiselta tuholta”, kirjassa todetaan.

Uusi Steve Jobs

Aiemmin Piilaaksossa haluttiin olla kuin Steve Jobs. Nyt siellä jumaloidaan Elon Muskia.

Elon Muskin sanotaan olevan esikuva Iron Manin elokuvahahmolle, jota Robert Downey Jr esittää Marvelin filmisarjassa. Downey Jr ja ohjaaja tapasivat Muskia kehittäessään Iron Manin Tony Starkin elokuvahahmoa ja lainasivat Muskilta ominaisuuksia. Myös Starkin supersihteeri Pepper Pottsia vastasi todellinen hahmo, Muskin sihteeri Mary Beth Brown, joskin Musk erotti hänet viime vuonna.

Yksi Muskin tuore hanke on aie laukaista 4 000 minisatelliittia, jotka tarjoaisivat netin kaikkialle maapallolla. Myös avaruusnetti on olennainen Mars-suunnitelmissa.

”Marsille on tärkeää, että on globaali viestintäverkko. Minusta se pitää tehdä, enkä näe kenenkään muun tekevän sitä. …Me näemme tämän pitkän aikavälin tulolähteenä SpaceX:lle kaupungin pystyttämisessä Marsiin”, Musk toteaa kirjassa.

Jos Elon Muskin unelmat jatkavat toteutumistaan, hän saattaa nousta seuraavan kymmenen vuoden aikana myös maailman rikkaimmaksi ihmiseksi.

Se edellyttäisi Teslalta kaiken muuttavaa normaalin hintaista sähköautoa, akkukeksintöjen onnistumista, SpaceX:n etenemistä viikoittaisia avaruuslentoja tekeväksi yhtiöksi ja Mars-matkojen valmistelujen todellista alkamista.

Nasa liikkeelle

Elon Muskilta kuullaan lähes viikottain uusia mielikuvituksellisia hankesuunnitelmia.

Toistaiseksi hänen superbrandinsa ovat Dragon-avaruusalus ja Tesla S -auto.

Toukokuussa 2012 SpaceX:n Dragon vei ensimmäisenä kaupallisena avaruusaluksena lastin kansainväliselle avaruusasemalle ISS:lle. Nyt Muskin kehittämillä Falcon 9 -laukaisuraketeilla tehtävät rahtikuljetukset ja satelliittilaukaisut ovat arkipäivää.

SpaceX:a ja Muskia vastassa on myös USA:n sotateollisuus – sekä Venäjä ja Kiina. Muskin perheenjäsenet pelkäävät venäläisten pyrkivän salamurhaamaan hänet. Musk päätti rakentaa raketit itse käytyään helmikuussa 2002 epäonnistuneella matkalla Moskovassa niitä ostamassa.

”Tuntuu käsittämättömältä, mutta muu avaruusteollisuus on tehnyt avaruudesta tylsää. Venäläiset, jotka dominoivat paljolti bisnestä lähettämällä tavaroita ja ihmisiä avaruuteen, tekevät sitä vuosikymmeniä vanhalla kalustolla. …Kun nuoret tulevat avaruusteollisuuteen heidän on pakko joko nauraa tai itkeä koneiden tilalle. Mikään ei ime hauskuutta työstä avaruusaluksessa kuten sen ohjaaminen mekanismeilla joita viimeksi nähtiin 1960-luvun pesukoneessa”. SpaceX on muuttanut tämän kokonaan.

T ja S

Tesla S lanseerattiin niin ikään keväällä 2012. Sähköautoja lapsentaudeista poistanutta mallia on sanottu jopa vuosisadan autoksi Henry Fordin T-mallin jälkeen. Suomessa on satakunta Teslaa.

Ashlee Vancen kirjassa kuvaillaan, miten autoteollisuudessa ei todellisuudessa tapahtunut pitkiin aikoihin yhtään mitään. Vähän lisää jalkatilaa, vähän enemmän kilometrejä satasella, valtavaa mainostusta. Luxus-Teslastakaan ei odotettu mitään, koska vuodesta 2009 Tesla Roadster oli ollut uutisissa vain negatiivisissa merkeissä – mutta nyt unelma-autossa olikin kaikki kunnossa.

Elon Muskin elämän tavoite on Marsin asuttaminen ja ihmiskunnan muuttaminen monella planeetalla toimivaksi olennoksi.

”Haluaisin kuolla Marsissa. Kunhan vaan ei törmäyksessä. Ideaalisesti haluaisin käydä visiitillä, tulla vähäksi aikaa takaisin, ja sitten mennä sinne kun olen 70 tai jotain ja vain olla siellä. Jos asiat menevät hyvin, niin käy. Jos vaimollani ja minulla on joukko lapsia, hän ehkä jäisi heidän kanssaan Maahan”, Elon Musk toteaa kirjassa.

”Haluaisin kuolla ajatellen että ihmiskunnalla on kirkas tulevaisuus”.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt