Maailmalla uutisoitiin Suomen Kreikka-linjasta: ”Kapina”, ”Haukat hylkäsivät”

Suomen tiukka kielteinen kanta Kreikan lainaneuvotteluja kohtaan on uutisissa kaikkialla.

Associated Press kirjoittaa muun muassa tästä löytyvässä jutussaan, että ”Suomi ottaa kenties kovimman linjan. Raportit maasta sanovat että koalitiohallitus on tekemässä tyhjäksi Kreikan avun pidentämisen”.

BBC Onlinen juttu kertoo euroryhmän jatkavan sunnuntaina. Analyysiosuudessa todetaan, että ”Suomen hallitus vaikuttaa olevan avoimessa kapinassa kolmannesta tukipaketista. Toisaalta Italia vaatii sopimuksen läpimenoa sunnuntaina Euroopan yhtenäisyyden nimissä”.

– On myös vahvistamattomia raportteja, että Suomi on kieltäytynyt sopimasta uusia pakettiehdotuksia, vaikka omillaan se tuskin pysäyttää minkään sopimuksen edistämistä, BBC jatkaa.

Uutistoimisto AFP otsikoi juttunsa ”Raportti: Suomen parlamentti ’Grexitin’ kannalla”.

– Lainsäätäjien päätös ajaa niin kutsuttua ’Grexitiä’ tulee, kun perussuomalaiset, parlamentin toiseksi suurin puolue, uhkasi kaataa hallituksen jos se tukisi uutta sopimusta Kreikalle, julkinen radioyhtiö Yle raportoi eilen keskusteluja lähellä olevia lähteitä siteeraten, AFP kirjoittaa.

AFP:n toisessa jutussa Yahoolla ”Suomen kerrotaan päättäneen olla hyväksymättä mitään uutta pelastussuunnitelmaa veloilla kuormitetulle Kreikalle”. Valtiovarainministeri Alexander Stubbin kerrotaan olleen toiveikas, vaikka Suomen parlamentti oli päättänyt olla hyväksymättä mitään tukiohjelmaa Kreikalle. ”Edistymme hyvin”, Stubbin kerrotaan sanoneen.

Stubbin ja euroryhmän Jeroen Dijsselbloemin kokouskuvalla kuvitettu Deutsche Wellen koostejuttu löytyy tästä.

The Guardianilla todetaan Kreikan viimeisen yrityksen joutua tulemasta potkituksi eurosta juosseen ”euroryhmän taloushaukkojen vastustuksen muuriin lauantaina. Suomi hylkäsi kaiken lisäavun maalle ja Saksa esitti Kreikan potkaisua pellolle valuuttablokista ainakin viideksi vuodeksi”.

EUObserver kertoo Suomen kykenevän estämään minkä tahansa päätöksen euroryhmässä, joka vaatii yksimielisyyttä, mutta ”Suomen opposition voi kiertää kriisirahastossa, jossa hätätapauksessa 85 prosentin enemmistö riittää. Suomella on 1,7 prosenttia äänistä”.

MarketWatchin otsikko kuuluu ”Uutisraportti: Suomi ajaa Grexitiä”.

 

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt