Suomen poliittinen ilmapuntari värisee heti, kun keskustelu kääntyy maahanmuuttoon, maastamuuttoon, pakolaisiin, pakkopalautuksiin, väestöennusteeseen, synnytystalkoisiin tai perhevapaauudistukseen. Kaikki sanat ja puhe pyörivät lopulta saman ison kysymyksen äärellä – mistä rahat hyvinvointivaltion pyörittämiseen tulevaisuudessa?
Tuorein julkistettu väestöennuste antoi lohduttoman kuvan maamme tilasta. Hyvinvointivaltiomme on valinnan edessä. Joko hyväksymme sen, että Suomi kasvattaa määrätietoisesti maahanmuuttoa nykyisestä noin 10 000 hengellä vuodessa ja kehitämme aktiivisesti keinoja heidän kotouttamiseen sekä työllistämiseen, tai alamme ajaa suunnitelmallisesti alas hyvinvointiyhteiskuntamme palveluita. Valinta ei selviä politikoinnilla ja asiakokonaisuuksien sekoittamisella populistisilla puheilla.
Työvoimapula on vaikea termi, koska Suomessa on myös paljon työttömyyttä. Maahanmuuttotermistöön on löydetty uusi jopa muoti-ilmiöksi noussut ilmaisu ”työperäinen maahanmuutto”. En halua käyttää sitä kirjoituksessani tarkoituksella, koska meidän tulisi uskaltaa keskustella vaivan aiheuttajasta eikä pelkästä vaivasta.
Maahanmuuttopolitikkamme ei ratkea sillä, että alamme käyttää keskusteluissamme termiä työperäinen maahanmuutto. Jos tätä kautta haluamme ratkaisun, on ensin ratkaistava sana työperäinen. Miten? Pisteytämmekö maahanmuuttajat Kanadan-mallin mukaisesti ja otamme Suomeen parhaat pisteet saaneet? Mistä tiedämme kenestä maahanmuuttajasta kasvaa tulevaisuuden pisterohmu. Eli eikö uusia yrityksiä Suomeen perustaneita maahanmuuttajia olisi koskaan pitänyt päästää maahamme vai oliko heillä jo valmiina liiketoimintaidea yrityksen perustamisesta? Lisäksi soppaa sekoittaa, että moni maahamme muuttanut tekee erittäin motivoituneesti työtä työpaikassa, johon ei kantasuomalaisia tahdo sijaintinsa tai jonkin muun syyn vuoksi saada.
Meillä Vanajanlinnagroupissa on toistakymmentä erinomaista ulkomaalaistaustaista työntekijää. Suurin osa heistä on pitkän työuransa kautta rakentanut elämän Suomeen ja jäänyt pysyvästi asumaan. Työhön meille heitä ei ole valittu sukupuolensa tai ihonvärinsä vuoksi vaan ammattitaitonsa – hyvän palveluasenteensa vuoksi. Lisätäksemme näitä positiivisia tarinoita toivoisin työvoiman tarvehankinnasta luopumisesta. Yritykset tekevät kyllä varmasti riittävän määrän harkintaa, ennen kuin palkkaavat työvoimaa lisää, olipa se sitten kotimainen tai ulkomainen työntekijä. Ravintola- ja matkailualalla on huutava pula jo nyt työntekijöistä, eli ratkaisut on tehtävä nopeasti.
Keskustelu maahanmuutosta on monimuotoinen ja kokonaisuudessaan vaikea yhtälö ratkaistavaksi. Se kuitenkin on varma, että Suomen ikärakenne muuttuu. Toivottavasti syntyvyys Suomessa ei ainakaan laske nykyisestä, ja perheiden eteen tehtävä työ eduskunnassa jatkuu.
Teimmepä mitä tahansa, ikärakenteemme ei muutu oleellisesti tulevien vuosien aikana minkäänlaisilla synnytystalkoilla. Muutokseen tarvitaan osallistavaa ja tehokkaaseen työllistymiseen tähtäävää maahanmuuttoa. Tarvitsemme lisää niitä, jotka elävät omalla työllään eivätkä sosiaalituilla.
